Aivan hulvattoman hauska rallikatselumatka takana…

TerUA teki 20 hengen voimin katselumatkan tuonne Viron puolelle Harju-rallia seuraamaan. Perjantai-aamuna jo ennen sianpieremää keräsi Lehdon Liikenne porukkaa Turengista, Hämeenlinnasta, Tervakoskelta ja Riihimäeltä mukaansa eli koko tämän innokkaan ja valmiiksi oikein asennoituneen joukon.

Laurahan oli tapansa mukaan hommannut ja rakentanut meille matkaeväät, kun laivayhtiöltä ei enää etukäteistilauksena aamiaista saatu. Siinäpä sitten matka sujuikin satamaan varsin sutjakasti. Kiipesimme heti m/s Finlandian aurinkokannelle ja aloitimme ”hauskanpidon”. Välittömästi selvisi, että varsinainen hupiporukka oli kerääntynyt yhteen.

Puolilta päivin kirjauduimme Ülemiste-hotelliin Tallinan lentoaseman vieressä. Osa porukkaa (naisista) lähti johonkin naiskuorokonserttiin ja osa porukkaa (miehistä) kehitti itselleen sopivansuuruisen janon ja alkoi sen korjaamisen. Perjantaina ajettiin Harju-rallissa vain yksi kiirustaipale ja sinne porukka linjurilla suuntasi tapaamaan kisassa mukana olevaa pariamme Petri Söyring-Jani Laine. Sieltähän miehet vihdoin saatiin esiin ja potkittua heille onnea kisaan.

Kisan lähtöpaikan varikolla tutustuimme monentyyppisiin kisapiileihin ryhmä-Peugeoteista Gaz-kuormakilpureihin. Joukossamme on mukana tietenkin pari varsinaista Lada-fania ja siinähän he sitten kuolasivat aina kun konepelti vaan avattiin heidän silmilleen 🙂 Seuraavaksi siirryimme seuraamaan ensimmäistä pikistä, joka oli pääosin asfalttia liikenneympyrän kiertoineen.

Hotellissa nukutun yön jälkeen aikaisin aamulla siirryimme pikiksen 2/5 varrelle mukavaan katselupaikkaan ja seurasimme siinä samassa kohdassa molemmat kierrokset. Etupuolellamme oli muovisiima kertomassa katselualueen rajan…. takanamme olikin sitten sähköpaimen, ja siinä virta! Tuli testattua, ei tosin sillä perinteisellä miesten konstilla. Tullessamme kohdassa oli kaunis voikukkaniitty, nyt siinä ei taida kasvaa enää nekään…. Saimme tuonne 2-pätkälle suruviestin, että Petri ja Jani olivat joutuneet keskeyttämään, kun heidän autostaan petti kardaaniakseli.  Varmaan oli muu katseluporukka ihmeissään, kun meidän hurlumhei-sakkimme ”esiintyi”.

Mitään ihmeitä ei kisamielessä kohdallamme tapahtunut. Molemmat pätkät katsottuamme palailimme Lehdon Liikenteen mukavan Timo-kuskin kuljettamana siistiytymään hotellille ja sitten taas Vanhaankaupunkiin illastamaan. Osalla porukkaa illastaminen meni yöllistämiseksi !

Kaikesta huolimatta porukka oli erittäin varmoilla jaloilla ja aamiaisen jälkeen kiipesimme bussiin ja satamaan. Pakollisten hankintojen jälkeen laivaan, siellä aurinkokannelle ja loivistelua suorittamaan. Esiintymislavalla oli kaveri kitaroineen vetämäss pari settiään. Kaveri ei ollut koskaan varmaan tavannut vastaavaa revohkaa, joutui tekemään encorenkin 5 kertaa, kun saimme hänet taputettua uudelleen lavalle 🙂 Kaikki siis selvisivät hengissä kotiin kastsomaan jännää jääkiekko-ottelua viikonvaihteen lopuksi!!

Omasta ja koko porukan puolesta kiitän taas kerran Kääpän Lauraa HIENOSTI järjestetystä reissusta ja muuta porukkaa siitä, että harvoin tapaa noin hulvatonta lössiä 🙂

PIAN UUDESTAAN!!!!

Klo on vasta 05:35...ja sen huomaa :)

Klo on vasta 05:35…ja sen huomaa 🙂

IMG_3068

No nyt alkaa ”jutut luistaa” ….

IMG_3129

Petri Söyring (oik) ja Jani Laine banderollimme edessä 🙂

IMG_3134

Ohoh…. näilläkin ajetaan rallia…

IMG_3515

Petri ja Jani liput liehuen ykkösellä…

IMG_3619

Katselualuevaltaus suoritettu..

IMG_3758

Ei päässyt Petri/Jamppa salaa ohi….

IMG_3821

”Tytöt” pistää plakaatit paikoilleen 🙂

IMG_3869

Pölyäkin piisasi….

IMG_4130

Kotimatkalla pistettiin ihan tanssiksi, punapaitainen tanssija vaan joutui kohentelemaan tanssiasuaan vähän väliä 🙂

Hienosti oli järjestetty meille katselualueet, ei ollut yhtään mustaa kaulatonta miestä tiellämme, saimme hyvät näköalat :)

Hienosti oli järjestetty meille katselualueet, ei ollut yhtään mustaa kaulatonta miestä tiellämme, saimme hyvät näköalat 🙂 En tiedä, olisiko Looritsin Hannes osannut kääntää tuon meille….