Rallireissumme Harju-ralliin häämöttää!!!

Porukka saatiin kasaan ja innokas poppoo on lähdössä toivottamaan menestystä Söyringin Petrille ja Laineen Jampalle Viron ralliteille.(Ei niin iso/pientä rallia, etteikö joku TerUA:sta olisi mukana) 🙂

Kuten aiemmin olikin puhetta, lähtö tapahtuu aikaisin aamusta seuraavan aikataulun mukaisesti alla olevilta pysäkeiltä:

PE 23.05.14 KLO
05:00 Turenki, Lehdon liikenteen tallit
05:05 Turenki, linja-autoasema
05:30 Hml, Wetterin pysäkki
06:00 Tervakoski, HUOM! Koivukaarto 3
06:10 Riihimäki, ABC

Jotta kukaan ei jäisi kyydistä, varmista vielä kertaalleen Lauralle miltä pysäkiltä olet tulossa kyytiin!

Valitettavasti laivan aamiaiset oli myyty jo loppuun matkaa varatessamme, mutta matkaevästä on järjestelty.

Saavumme Tallinnaan n. klo 11, jonka jälkeen sovimme kuljettajan kanssa tarkempia aikatauluja viikonlopun osalta.

Perjantaille on sovittu vierailu kilpailukeskuksessa, joten pääsemme hieman tirkistelemään millaiset järjestelyt heillä on. Lisäksi mitä ilmeisimmin käymme seuraamassa kilpailun lähtöä tai yleisöerikoiskoetta, mutta koetetaan kuitenkin ehtiä viettämään myös vapaata aikaa Tallinnassa.

Lauantaina aamiaisen jälkeen lähdemme liikenteeseen kohti rallin erikoiskokeita. Pientä huikopalaa ja virvoketta on varattu matkallemme mukaan. Lauantai-illasta ei vielä tarkempaa tietoa, mutta ainakin se on varmaa, että meidän porukallamme ohjelmaa syntyy . 🙂

Sunnuntaina matkaamme takaisin kohti kotia kuljettajan aikataulun mukaisesti. Laiva lähtee Tallinnasta klo 12:00 ja saavumme Helsinkiin 14:30.

Jos sattuu tupsahtamaan kysymyksiä tai tarkennuksia, olethan yhteydessä

Laura

laura.kaapa@terua.fi