Muistutus: Kilpailijalisenssien maksupalautukset…

 

Kilpailijalisenssin 2013 maksupalautuksen hakukaavake

 

TerUA:n hallitus on tehnyt  päätöksen lisenssimaksujen palautusperusteista kaudelle 2013. Lisenssimaksu palautetaan, mikäli on 4-5 ajettua kilpailua kauden aikana tai mikäli kilpailumäärä ei täyty, voi henkilö lisäperustella anomusta aktiivisilla toimitsijatehtävillä. Anomukset tehtävä 29.11 mennessä palautusanomuskaavakkeen kautta osoitteseen info@terua.fi .  Kaavakkeen voi myös palauttaa Kääpien postilaatikkoon Koivukaarto 3:ssa. Hakemukset käsitellään hallituksen kokouksessa jossa päätetään mahdollisesta lisenssimaksun palautuksesta henkilölle. Palautukset maksetaan ennen kuluvan tilikauden loppumista. Sijoituksia käytetään hyväksi arvioitaessa kauden parhaita.

 

 

Nimi:                                                                                

 

Lisenssi: Perus (75,-)                             Kansallinen (95,-)                         KV (145,-)

Tili nro:                                                                            

Kilpailut, joihin olen osallistunut                                                                    Sijoitus, lk + sija

1. ______________________________________________________              ___________________________

2. ______________________________________________________              ___________________________

3. ______________________________________________________              ___________________________

4. ______________________________________________________              ___________________________

5. ______________________________________________________              ___________________________

6. ______________________________________________________              ___________________________

7. ______________________________________________________              ___________________________

8. ______________________________________________________              ___________________________

 

Akk:n aluemestarit palkitaan Hyvinkäällä

Hienosti on jälleen palkittujen joukossa yht. 8 kpl TerUA:n kisailijaa, kun alue 8:n parhaat käyvät pokkaamassa palkintonsa.

Palkintojenjako pidetään 21.11. klo 18 Hyvinkään srk:n tiloissa, Hämeenkatu 16.

Luokat, joissa seuramme edustajat pärjäsivät, ovat:

Jokamiehenluokka

Naiset
1 Liisa Timperi HyUA
2 Noora Saarinen TerUA
3 Pia Uren-Akkanen KaUA

Ralli

Yleinen
1 Joonas Kolehmainen TerUA  – Timo Heikkilä LopUA
2 Heikki Lappalainen – Maija Erkkilä RiiUA
3 Tero Salminen – Hannu Anttila LopUA / SPAUK

B-junnut
1 Jari Väisänen – Mika Lähteenmäki TerUA
2 Jani Kujamäki – Pasi Kujamäki HyUA / UAU
3 Patric Öhman – Toni Vilen EspooUA

Historic
1 Janne Lindberg – Harri Ruokonen TerUA
2 Pasi Törmä RiiUA – Mikko Laakso  TerUA
3 Marko Nysten – Timo Saaristo KaUA

Karting

TAG
1 Rasmus Salo KEIMOLA FK-K
2 Petri Pääkkönen VihUA
3 Tapio Koskela TerUA

Rallikauden päätöskisassa menestystä….

Tammisaaren ympäristössä ajettiin N3M Power-pienoisralli ja Janne Lindberg päätti kauden yhtä voitokkaasti kuin mihin ollaan tällä kaudella totuttu jo useasti. Historic-sarjassa yleiskilpailu voitto, kakkoskuskinaan tällä kertaa HyUA:n Riikka Komulainen. Samassa luokassa kolmoseksi tuli Harri Ruokonen, joka puolestaan oli istunut RiiUA:n Eero Torttilan kyytiin.

Aivan yhtä hyvin ei käynyt Jari Väisäselle, joka ulosti bemarinsa kakkos-EK:lla.

Tästä on sitten taas hyvä jatkaa ensi kaudella 2014!!!!

Ylimääräinen yleinen yhdistyksemme kokous..

Tervakosken Urheiluautoilijat ry.   

 

KUTSU

                                                                 

Tervakosken Urheiluautoilijat ry:n hallitus kutsuu jäsenistönsä ylimääräiseen kokoukseen, yhdistyksen sääntöjen §10 mukaisesti. Kokouksen aiheena on puheenjohtajan vaali vuodelle 2014.

 

YLIMÄÄRÄINEN KOKOUS 21.11.2013 klo 18.00, ABC- Riihimäki, Kinturintie 2.

 

ESITYSLISTA

1.Kokouksen avaus

2.Osanottajien toteaminen

  • A. Äänivaltaiset
  • B. Läsnäolo-oikeutetut

 

3.Laillisuus ja päätösvaltaisuus

4.Valitaan kokouksen toimihenkilöt

  • A. Puheenjohtaja
  • B. Sihteeri
  • C. Kaksi pöytäkirjantarkastajaa
  • D. Kaksi ääntenlaskijaa

 

5. Valitaan puheenjohtaja vuodelle 2014

6. Kokouksen päättäminen

 

-Hallitus-

 

 

Ajankohtaista muistettavaa….

N3M Power Rally, Tammisaari, 9.11.13 on kauden viimeinen rallikisa, jossa olemme avustamassa järjestävää seuraa. Ruotasen Pasi 0405029313 tai Kääpän Laura 0407365967 ottavat mielellään mukaan vielä muutaman halukkaan. Lähtö olisi lauantaina n. klo 13 Riksun ABC:lta ja polttoainekulut korvataan entiseen tyyliin. Vastuullamme on EK4:n lähtöpään touhut.

Toinen tärkeä muistutus: TerUA:n seinäkalenteri alkaa kohta olla menossa taittovaiheeseen. Nyt kaikki nopeasti varaamaan itselle oma kuvallinen sivu, jonka rahoituksen hoitanette helpostikin esim. myymällä mainoksia viimevuotiseen tapaan. Koko sivu 330€ tai vaikkapa 3 kpl á 110€. Aineiston kuvineen tulee olla Ruotasen Pasilla VIIMEISTÄÄN 15.11 perjantaina osoitteessa pasi.ruotanen@terua.fi . Rallikuvien laatu pitäisi olla tarpeeksi hyvä, mieluimmin 300 ppi.