Seuramme ainoa tämän hetkinen ratakuski Ahvenistolla…

27th Historic Grand Race Ahvenisto       18-19.08

Kilpailuviikonloppu alkoi perjantaina vapailla harjoituksilla, joissa pääsimme ajamaan 3x20min  jaksoa ilman ongelmia. Pienen haasteen vauhtiin toi hiukan liian pitkä välitys ja hieman laskeneet moottoritehot.

Lauantaina aamulla aika-ajo alkoi ajanoton temppuillessa ( transponderi ei toiminut ). Uusi transponderi ”varikkokäynnillä” paikalleen ja pari nopeaa kierrosta ehti vielä ajamaan. Sijoitus 8. luokassa ja ruutu 13 päivän lähtöön.

Tunti ennen päivän kilpailua taivas alkoi kesäisesti vuotaa vettä. Tämän takia sadekelin säädöt autoon, jotka olivatkin onnistuneet. Autossa oli kohtuullinen kääntyvyys ja pito tasaisen huono, joten yllättäviä tilanteita ei tullut. Kilpailu vaativissa olosuhteissa meni nousujohteisesti ja maalissa sijoitus 5. 10 lähtijän luokassa. Viimeiset 3 kierrosta meni ”cruisaillen”: 4. sija oli kaukana ja taustapeilissä ei näkynyt kanssakilpailijaa.

Sunnuntaina ajettava toinen kilpailulähtö ajettiin aurinkoisessa ja lämpöisessä kelissä. Ensimmäinen lähtö onnistui loistavasti ja lähtösuoran jälkeen 4. sija hallussa. Punaiset liput keskeyttivät lähdön lähtöruudukossa tapahtuneen peräänajon johdosta. Uusintalähtö ja varikon mäkeen sijalta 5. (lähtö paikka 6.). Neljä kierrosta ajeltiin tuolla sijalla, sen jälkeen putoaminen sijalle 6. Ajaminen kilpakumppanin ”takaluukussa” aiheutti lämpöongelman (+100C), oli pakko himmata ja samalla sijoitus vaihtui pykälää huonommaksi. Hetken ajettuna vapaassa ilmassa lämmöt asettuivat normaalitasoon ja sijoituksen parantamiseen oli taas eväät. Varikkomäessä ohitus ja osuma. Onneksi matka jatkui ja maalissa 6. sija. Tosin taka-akseli siirtyi 10mm vasemmalle, lasikuitukorjausta takalokasuojaan ja vääntynyt vetoakseli .

Kilpailuterveisin: Tapio ja Petri

Kuva; Jussi Rantala

Jokkis-kisaan hommiin….

HausUA järjestää 7.10 Jokkis-kilpailun Hyvinkään radalla, johon meiltä kaivataan liputtajia ja ratatuomareita. Jäimme velkaa Hausjärven porukalle viime vuoden Black Rocket rallistamme, joten hoidetaan ”velat” kunnialla. Ilmoittautumiset Lauralle, laura.kaapa@kolumbus.fi tai puh. 040 7365697, vaikkapa ihan heti 🙂 Aikaa tosin on vielä pari kuukautta, mutta ettei tulisi taas kiirus 😀