Salpausselkärallin 1.10. EK3 toimitsijakokoontuminen….

TerUA on siis avustamassa LahUA:ta Salpausselkä-rallissa lauantaina 1.10.2016. Kyseisen EK:n hommissa on myös porukkaa sekä LamUA:sta että Lahdesta. Kokoontuminen on navigaattoriosoitteessa Teurontie 12, Tuulos, 14820 Tuulos, ”kylmä Neste Oil D-sema” klo 10:30. Paikka on noin 500 metriä ennen VT12 Pohjoisen risteystä Tuulos-Hämeenlinna-tiellä. Kauppakeskus Tuulonen on ”ylibuukattu” koiranäyttelyn takia, siksi tuo kokoontumispaikka. Jos teille jo lupautuneille tulee joku viimehetken este, niin heti ilmoitus asiasta Pasi Ruotaselle puh. 040 5029313.

Ollaanhan taas kerran ajoissa paikalla ja nautitaan hommista vuoden viimeisen F-Rallisarjan osakilpailun järjestelyissä!!! 🙂

affa

 

Noora Saarisen SM-kokemuksia SM-rallin naisparissa….

”Rallin SM-sarjan päätös ajeltiin Olkoniemen Jonnan kanssa Fiestalla viime viikonloppuna Tampereella. Perjantain aloitus oli jälleen tehty erittäin haastavaksi, ensimmäisenä erikoiskokeena Teivon ravirata ja sen jälkeen suunnattiin vuoristoradalle, ei Särkänniemeen, mutta ihan yhtä hurjaan eli Pengonpohjaan. Pengonpohja ajettiin vielä pimeässä lisävaloilla, se toi kyllä oman ”kivan” lisämausteensa touhuun. Joku sanoikin tuosta erikoiskokeesta, että 20 kilometriä tietä on puristettu kahdeksaan kilometriin, niin paljon on mutkia matkalla. No perjantaista selvittiin kunnialla läpi, vähän varman päälle ajellen.

Ei se lauantain aloituskaan helppo ollut, ensimmäisenä Savon pätkälle. Ja jos ei ole kuskille tuo helppo, niin ei ole kartturillekaan. On todella haastava erikoiskoe löytää hyvä rytmi nuotinlukuun. Savon jälkeen käytiin vauhdikkaassa Uskilassa ja sitten oli ihan jotain muuta vuorossa, yleisöerikoiskoe Valkeakoskella ja asfaltilla.
Parin viikon takainen treenikisa ja edellisviikonlopun treeniajo alkoivat pikkuhiljaa tuottaa tulosta. Teimme myös pientä viilausta nuotin ajoitukseen ja huoltotauon jälkeen ajat alkoivatkin parantua ja saimme olla kyllä molemmat ihan tyytyväisiä tekemiseen. Kunnes.. viimeisellä erikoiskokeella sitten meni rengas rikki. Harmitus oli suuri  🙁 ja meinasimmekin jo jäädä pätkän varteen katsomaan muiden menoa, mutta rengas sitten kuitenkin vaihdettiin ja tultiin ajamalla pätkältä pois. Siinä meni kuitenkin niin monta minuuttia, että lopputuloksena meillä keskeytys.
Hyvä fiilis jäi kuitenkin kisasta kaikenkaikkiaan, treeni tuottaa tulosta ja tekemällä oppii!”img_2541 img_3076

Ihan pikkuista vaille mitsku…

Itkonen Racingilla oli tipalla, Petrin kertomana:

”Rallin SM-sarjan viimeinen osakilpailu Pirelli-ralli saatiin ajettua Tampereen alueella. Haastavilla erikoiskokeilla nähtiin paljon dramatiikkaa, kun lukuisia ulosajoja sattui erityisesti SM3 ja SM4 luokissa.

Perjantai-päivästä tuli pitkä, kun nuotitus alkoi jo klo 06:00 ja kaksi erikoiskoetta ajettiin vielä samana iltana. Meidän kilpailumme alkoi ihan lupaavasti perjantai-iltana Teivon raviradalla ajetussa yleisöpyöritykssä, jäimme pohja-ajasta 1,2s. EK2:na ajettiin aina haastava Pengonpohja ja siellä ajosta ei tullut yhtään mitään. Ajamattomuus pimeässä näkyi, luottoa ajoon ei löytynyt ja aikakin oli sitten sen mukainen. Jäimme pohjista 37,8 s. Sijoituksemme oli yötauolle tullessa vasta 9.

Lauantaina edessä oli kuitenkin pitkä päivä ja erikoiskoekilometrejä oli jäljellä vielä n. 100. Lauantaipäivä alkoi legendaarisella Savon ek:lla. Aamun avaus sujui hieman liian varovaisesti ja eroa kärkeen tuli liikaa. Kilpailun edetessä ajo alkoi sujua paremmin ja sijoituksemme oli luokassa 6. tullessamme päivähuoltoon. Kilpailun loppulenkillä tahti jatkui samanlaisena. Mitä pidemmälle kilpailu eteni, ero luokan kärkeen kaventui verrattuna sek./ek-km. Ajollisesti viimeinen ek sujui parhaiten. Tässä vaiheessa täytyy nostaa hattua luokan kärkikuljettajille, heidän vauhtinsa oli todella kovaa kauden päätöskilpailussa, mutta riskitason nosto näkyi myös lukuisina ulosajoina. Sijoituksemme oli maalissa luokan 6., mutta todella hyvän vauhdin löytänyt Jaro Kinnunen hylättiin jälkikatsastuksen jälkeen. Autossa oli ollut pieni tekninen lapsus, joka aiheutti hylkäyksen. Tämän johdosta sijoituksemme nousi pykälän ja olimme 5.

Sijoitus oli ihan hyvä, mutta vauhdillisesti jäi parannettavaa. ”Kotiläksyt” täytyisi tehdä vähän paremmin kilpailuiden välissä eli käydä harjoittelemassa niin nuotin tekemistä kuin myös ajamista, että tuntuma säilyy parempana.

SM4 luokan lopulliset sijoitukset sm-sarjassa
1. Jesse Turunen
2. Esa Ruotsalainen
3. Joonas Lindroos
4. Petri Itkonen
5. Mikko Heikkilä

Tässä vaiheessa täytyy esittää iso kiitos koko huoltoporukalle (erityisesti Jarkko Lindgrenille), Janne Lilqvistille ja Setpromotion/ Kalle Pinomäki. Tiimin Clio R3 on toiminut loistavasti koko kauden ja teknisiä vikoja ei ole ollut.

Iso kiitos kuuluu myös yhteistyökumppaneille, jotka ovat mahdollistaneet osallistumisen sm-sarjaan. Kuluvalla kaudella vauhdissa mukana ovat olleet:

– Maanrakennus Maamark Oy
– Kuljetusliike Veljekset Eloranta
– Uudenmaan Asfaltti Oy
– Mateko Oy/ JCB maanrakennuskoneet
– Samet Group
– vaahtoeriste.fi
– Louhintaliike Setpal Oy
– Asfalttipojat Oy
– Kirbeto Oy
– Autokorjaamo Rantakare Oy
– Kiinteistöhuolto M. Karppanen Oy
– liikennejärjestelyt.fi
– Tech-Mix Oy
– SetPromotion
paitakioski.net

Nyt vedetään hetki henkeä ja aletaan suunnitella ensi kautta, että ajetaanko jotain vai mitä tehdään.”

itkonen3

Kuva: Kari Ketonen

itkonen-1 itkonen-2

Rallin SM-hopeaa TerUA:n edustajille!!!

Pari Juha Koljonen-Mikko Tuhkanen toivat TerUA:lle 2016 rallin SM2-luokassa arvokkaan hopean. On aivan pakko nostaa sitä olematonta hattuani, koska kalusto alkukauden, lukuunottamatta tätä viimeistä osakilpailua, oli huomattavasti vanhempaa kuin muiden mitalitaistelijoiden. Tässä Juhan omin sanoin fiilikset Pirelli-rallin jälkeen:

”Ensimmäinen ehjä kilpailu uudella autolla toi samalla SM hopean!!!!
Meillä oli todella työntäyteinen 3 viikkoa saada Mitsu kuntoon. Viimeiset osat itseasiassa saatiin vasta 10min ennen lähtöä. Auto on Subaruun verrattuna todella erilainen ajaa, treenejä ei pystytty ajamaan ja taktiikka olikin vain pitää Hautamäki takana ja siinä onnistuttiin! Ek8:lla jostain syystä rengas tyhjeni, muuten kilpailu päästiin ehjästi ja suht. varovaisesti maaliin. SM-hopea kaudelta 2016 on urani isoin juttu ikinä ja emme voi muuta kuin olla aivan uskomattoman kiitollisia kaikille mukana olleille. Kiitokset koko huoltoporukalle, yhteistyökumppaneille ja kaikille muille, jotka olitte käytännössä ja hengessä mukana!!!”

koljonen-1

Kyllä kelpaa hopeanväristä suihkua pistää ilmaan! Kuva: Reissumies

koljonen2

Nousukiito hopealle… Kuva: Marko Kyöstilä

Salpausselkä-ralli 1.10.2016

F-Rallisarjan viimeinen vuoden 2016 osakilpailu  ajetaan Lahden ympäristössä jo puolentoista viikon päästä. Lahtelaiset lähestyivät TerUA:ta EK:n järjestämistarpeissaan (näin viime tipassa) ja nyt tarvittaisi taas kerran seuramme aktiivisia  ja halukkaita toimitsijoita hommiin sinne. Itse lupauduin tietenkin heti 🙂

Eiköhän koiteta porukalla kantaa oma kortemme kekoon F-Rallisarjan eteen myös näin oman kisan jälkeenkin ja ilmottaudutaan pasi.ruotanen@paxteri.fi -osoitteeseen tai jamppa.laine@gmail.com -osoitteeseen. Ilmoittautumisen voi toki tehdä myös puhelimella Pasi 040 5029313 tai Jamppa 050 5251678. 

Matkahan ei varmaankaan ole kovin pitkä, koska ei tuo Lahtikaan niin pirun kaukana sijaitse 🙂 Nyt siis luurit käteen tai näppäimistöt käyttöön, apuanne tarvitaan TAAS KERRAN!!!

14218313_10208783404135865_1175249657_n_12_417x

 

 

Teijo Talot Rallin EK5 hoideltiin hienosti….

Laineen Jamppa EK-päällikkönä kiittää kaikkia TerUA:n ja AAU:n henkilöitä, jotka osallistuivat Lammin Teijo Talot-rallin EK5:n järjestelyihin. Hienosti meni jälleen kerran 🙂

Hyviä tuloksia tuli myös kilpailijapuolella: 

Historic LK3 1. Janne Lindberg-Harri Ruokonen VW Golf GTi 32.36,6

Historic LK4 3. Ilkka Koskela-Jussi Kosonen Opel Manta 32.45,0

Yleinen LK8 4. Teuvo Kuparinen TerUA-Tomi Kankus RiiUA Toyota Starlet 31.57,6

B-juniorit LK13 3. Hannu Laurila-Valtteri Koskinen BMW 325i 31.27,9

Nuotti, Yleinen LK16 1. Pasi Pyrhönen TerUA-Veikko Kanninen MäntsMK Subaru Imprenza 29.36,5

Myös keskeytyksiä valitettavasti tuli, Tuomas Välilä joutui B-junnuissa keskeyttämään iskarin katkeamiseen ja Koljosen Juhalla Yleisessä meni rengas heti ykkösellä ja samalla vaurioitui myös jarruletku…

Ohessa Marko Kyöstilän taas kerran napsimia kuvia TerUA:n kuskeista…

img_0595

Janne Lindberg-Harri Ruokonen

img_0939

Keskeyttänyt Tuomas Välilä-Päivi Välilä

img_0956

Pasi Pyrhönen TerUA- Veikko Kanninen MäntsMK

img_4517

Ilkka Koskela_Jussi Kosonen

 

img_4650-1

Teuvo Kuparinen TerUA. Tomi Kankus RiiUA

 

img_4819

Keskeyttänyt Juha Koljonen-Mikko Tuhkanen

img_4924

Hannu Laurila-Valtteri Kosonen

 

img_9083

Lindbergin Janne yllätti terualaiset talkoolaiset tulemalla mutkan takaa uudella punaisella kalustolla 🙂

 

Lammin Teijo Talot Rallin ek-toimitsijat….

Tervakosken UA hoitaa tuon rallin EK5:n järjestelyt yhdessä AAU:n kanssa. Toimitsijoiden kokoontuminen Kauppakeskus Tuulosessa 17.9.2016 keskuksen Lahden puoleisessa päässä olevalla hiekkakentällä klo 12:30 mennessä.

Tulkaa ajoissa paikalle, sillä pikiksemme on sen verran pitkä, että sen ”valmisteluun” kuluu aikansa ja sulkuaika alkaa jo klo 13:50. Osanottajia on 99 kpl, joten kovin pitkään ei hommissa jouduta olemaan. Eväät tulee toimitsijoille tuttuun tapaan ”by Laura”.

Kiitokset jälleen porukalle, toivotamme hauskaa ja vauhdikasta lauantaita taas kaikille vapaaehtoisille!

teijotalotralli2016tarralopullinen

Vuoroin vieraissa….

TerUA avustaa Lammin Ua:ta Teijo-Talot rallissa 17.9.2016. Sulkumiehiä, järjestyksenvalvojia ja muita talkoolaisia tarvitaan taas joukolla. EK-päällikkönä Toimii Laineen Jamppa s-posti jamppa.laine@gmail.com puh. 050 5251678 ja hänelle saa (=pitää) pikaisesti ilmoittautua hommiin, nuo nimilistat kun pitää olla valmiit pari viikkoa ennen rallia. Lammi auttaa meitä Black Rocketissa, nyt on siis meidän vuoromme. Kiitos avustanne jo etukäteen!