MUISTUTUS: Syyskokous tulossa….

Puheenjohtajan terveisiä!

Tervakosken Urheiluautoilijoille kulunut vuosi on ollut toiminnaltaan rauhallinen kausi juhlavuotemme jälkeen.

Kilpailijoilla on ollut vaihtelevaa menestystä suorituksissa keskeytysten sekä voittojen parissa, mutta tänä päivänä on jo suuri ilo saada miehistö sekä kilpailukalusto ehjänä maaliin.

Toimitsijapuolella olemme toteuttaneet muutamat avustukset yhteistyöseuroille, mutta talkooväen saaminen kasaan on osoittautunut melko haasteelliseksi aina vain kasvavien viranomaisten ja muiden vaatimusten kautta. Olemme kuitenkin saaneet kaikki hoidetuiksi kunnialla, ISO kiitos teille kaikille mukana olleille!

Nyt on syyskokouksen ja valintojen aika, johon te kaikki jäsenet olette tärkeitä ottamaan kantaa!

Seuralle tulee valita uusi puheenjohtaja ja hallitus, sekä sieltä seurallemme uusi varapuheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja, jotka sitoutuvat huolehtimaan yhdistyksen toiminnasta yhdistyslainsäädännön mukaisesti. Kokouksessa valitaan myös toiminnantarkastajat sekä otetaan kantaa tulevan vuoden toimintaan. Olemme saaneet avustusanomukset tammikuulle Lammilta sekä Lopelta, johon uusi hallitus saa heti valintojen jälkeen järjestäytymiskokouksessa ottaa kantaa osallistummeko erikokoiskokeiden järjestelyihin.

Omalta osaltani kiitän kaikkia jäseniä ja talkoisiin osallistuneita tahoja antoisista vuosista toimiessani seuran puheenjohtajana! Tulevana vuonna en kuitenkaan ole käytettävissä yhdistyksen virkoihin, vaan nyt on seurassamme uusien tuulien aika, innokkaiden toimijoiden kera.

Näillä sanoin, toivotan teidät kaikki tervetulleiksi tekemään tärkeitä päätöksiä SÄÄNTÖMÄÄRÄISESSÄ SYYSKOKOUKSESSA 2.11.2017 KLO 18 TERVAMIILUSSA!

Laura

Rally Team Välilän kausi 2017 F-Rallisarjassa…

Yhteenveto kaudesta 2017

Kaudella 2017 lähdimme ajamaan Kukkosen Mikon kanssa F-rallisarjan A-junioreihin. Tiedossa oli kova vastus ja raskas kausi, jota emme olisi voineet suorittaa ilman loistavia yhteistyökumppaneita!

Isot kiitokset:

Kalkan Tila, Oxline Oy, Putkimaja Oy, ATT-Forest Oy,

Galena Pharma Oy, Aluetalonmies A. Koskela Oy, Jasi Oy, 

Kauppamiehet Aaltonen Oy, Maamies Jukka Oy, Paxteri Oy

Pohjoisen Auto Oy, Rengascenter Riihimäki Rengas-Riihi Oy

Kone- ja Rengaspalvelu Oy

Lisäksi kiitos huoltomiehille Sepolle, Päiville, Jarille, Ekille ja Joonakselle, jotka omaa vapaa-aikaansa antavat meidän harrastuksellemme, kiitos Matti Nikander/AN-Store auton ylläpidosta, kiitos myös kilpakumppaneille, katsojille ja muille hengessä mukana olleille!

 

Neste Oil Revonlahti Ralli, Liminka

Kausi starttasi tammikuussa Limingalta. Tavoitteena oli lähteä hakemaan hyvät pisteet ja ehjä suoritus. Keli Limingalla oli pöperöinen öisten lumisateiden jäljiltä ja tämä tuottikin aamun erikoiskokeilla hieman tilanteita muun muassa pitkäksi menneen risteyksen muodossa. Huoltoon tullessa sijoitus oli luokkajohto ja yleiskilpailun toinen. Illan lenkillä rytmi hieman hajosi moottorinkorvakkeen löystyttyä ja sen aiheuttamien käynti- ja vaihdeongelmien takia. Sijoitus maalissa kuitenkin hyvä ja taskussa tärkeät pisteet sarjan kannalta.

Sijoitus: A-junioreiden yk. 2. ja lk. 1.

 

Jari-Pekka Ralli, Heinola

Sarja jatkui helmikuun alussa Heinolassa Jari-Pekka Rallin parissa. Kilpailuun lähdettiin hyvällä fiiliksellä Limingan tuloksen myötä. Hyvä fiilis kuitenkin loppui heti ykkösellä tekniikkavian myötä keskeytykseen.

 

Keski-Karjala Ralli, Kitee

Talvikauden viimeinen kilpailu ajettiin Kiteellä helmikuun lopulla. Tavoitteena oli lähteä hakemaan hyviä luokkapisteitä Heinolan nollapotin jälkeen. Aamulenkin jälkeen oltiin tilanteessa, jossa luokkasijoitus oli toinen ja yleiskilpailu sijoitus neljäs. Kilpailua sävytti myös pito-ongelmat ja auton vaikea ajettavuus. Huollon jälkeinen lenkki kulki samaan tapaan kuin aamupäivä ja reitti taisteltiin läpi maalissa luokkasijoituksen ollessa toinen ja yleiskilpailusijoituksen kolmas. Sarjassa olimme talvikauden jälkeen sijalla viisi.

Sijoitus: A-junioreiden yk 3. ja lk 2.

 

3. Toivakka-Ralli, Toivakka

Kesäkausi startattiin toukokuussa helteisessä Toivakassa. Auto oli Kiteen kilpailun jälkeen käyty läpi ja Toivakassa olikin pellin alla uusi moottori. Toivakka-Ralli avattiin legendaarisella Ruuhimäen erikoiskokeella, jonne jäikin moni kilpakumppaneista. Tauolla olimme yleiskilpailun johdossa pitkälti onnistuneen kakkoserikoiskokeen ansiosta. Huollon jälkeen oli kaksi erikoiskoetta. Ensimmäisellä niistä oli ongelmia moottorinkorvan kanssa, jotka onneksi saatiin pätkän jälkeen korjattua. Koko viimeinen erikoiskoe ajettiin käytännössä ilman jarruja, ja Haapsaaren Marko kiilasi lopputuloksissa edelle.

Sijoitus: A-junioreiden yk. 2. ja lk. 1

 

KaakkoisRalli 40v, Miehikkälä/Virolahti

Kesäkausi jatkui helteisen Toivakan jälkeen sateisessa KaakkoisRallissa syyskuun alussa. Autoon oli saatu uusi alusta, mutta testaamaan sitä oli pystytty noin 12 kilometrin verran. Tämä aiheutti pientä lisäjännitystä runsaiden sateiden aiheuttaman liukkauden lisäksi. Ensimmäiset kaksi erikoiskoetta menivätkin tunnustellessa, mutta kolmannella oli jo parempi rytmi ja ajettiin pätkäpohjat. Tauolla oltiin luokkajohdossa ja yleiskilpailussakin sijalla kolme. Tauon jälkeen ajettiin kaksi erikoiskoetta. Niistä ensimmäinen tuli kärkikaksikkoa nopeammin, joten ennen viimeistä pätkää oltiin yleiskilpailun johdossa. Tosin koko kärkikuusikko oli vain 6 sekunnin sisällä toisistaan! Tämä kuvasti hyvin A-junioreiden tasaisuutta. Viimeinen pätkä jäi vähän piippuun, ja kärkisija vaihtui kolmanteen.

Sijoitus: A-junioreiden yk. 3. ja lk. 1.

 

LapUa Ralli, Lapua

F-rallisarjan viimeinen kilpailu ajettiin lokakuun puolivälissä Lapualla. Sarjatilanteessa olimme sijalla kaksi. Edellä Petri Koskinen ja perässä Riku Raiski. Mestari kruunattaisiinkin tuosta kolmikosta Lapuan nopeimmalle, sillä Hanhisuanto ja Haapsaari eivät Lapuan kisaan osallistuneet. Keli oli Miehikkälän kisan kaltainen ja vettä tuli taivaalta koko päivän. Heti ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen oli huollolla kiirettä, kun ongelmat jarrujen kanssa vaivasivat. Ilmauksen myötä niitä saatiin paremmaksi ja huollossa kokonaan kuntoon. Muuten aamupäivän lenkillä jäätiin tasaisesti kärjelle, ja tauolla olimme yleiskisan sijalla kolme Raiskin ja Koskisen perässä. Tällä tuloksella olisi tulossa sarjan pronssia. Tosin tauon jälkeen olisi vielä neljä pätkää ajettavana. Erikoiskoe numero viisi kuitenkin käänsi tilanteen päälaelleen. Muutamia satoja metrejä ennen maalia autosta hävisi bensanpaineet ja edessä oli keskeytys vitosen jälkeiselle siirtymälle. Kun Raiskiakaan ei alkanut erikoiskokeen maaliin kuulua, tilanne oli se, että sarjasijoituksemme nousi toiseksi.

 

Kausi oli ongelmien sävyttämä ja ainoa puhdas kisa oli syksyllä ajettu KaakkoisRalli. Tästä syystä sarjan kakkostilaan pitää olla erityisen tyytyväinen!

Teksti: Rally Team Välilä, kuvat: Marko Kyöstilä

post

Ilkka Koskelan ja IK-RalliTallin kausi 2017

Katjan laatimaa yhteenvetoa koko kaudesta:

”Elikkäs nyt täytyy ihan muisteluiden varassa näitä juttuja kirjoitella. Talvikisat olen ollut huollossa mukana, joten en nyt kyllä hirveästi muista kaikkea tapahtumia.. Ja itse asiassa enpä ollutkaan mukana ollenkaan Rengossa. 

Kilpailukausi aloitettiin Rengon JM-Putki Rallilla Jussi Kososen ollessa kartturina. Luokassamme oli kaiken kaikkiaan 3 kilpailijaa. Auto toimi moitteettomasti ja kaikki sujui niin kuin pitikin. Tässä kauden avauskilpailussamme ylsimme luokkavoittoon ja yleiskilpailussa 11. sijalle.

Seuraavana vuorossa oli Seurahuone Ralli Savonlinnassa. Luokassa oli kolme kilpailijaa ja Jussi Kosonen tälläkin kertaa kartturoimassa. Muuten kilpailu meni ihan mallikkaasti lähes loppukilometreille luokkajohdossa, mutta viimeisellä EK:lla tuli ongelmia, kuitenkin auto kesti maaliin asti ja luokkavoitto saatiin.

Viimeisenä talvikisana Porvoon Autopalvelu Hankiralli… No hangesta viis, sen verran muistan, että lunta nyt jonkin verran oli, mutta aika sohjoiset ja uraiset olivat kisapolut.. Mutta kyllä se Ilkka, edelleen Jussi kartturinaan hyvin pysyivät kaidalla polulla maaliin asti kurvaillen, kylläkin valitettavasti yksin luokassaan. Luokkavoitto siis jälleen..

Kesäkisoista onkin nyt enemmän tarinaa, kun allekirjoittanut on ollut kyseisissä kilpailussa itse mukana  🙂

Siispä: 

TeijoTalot-Rallissa sitten tulikin kartturoimaan ihka ensimmäistä kisaansa (kirjoittaja) Katja Salmijärvi.

Kisa jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä autoon tuli sähköteknillisiä ongelmia ja matkan teko päättyi jo EK2:n lähtöön.

Uusi kartturi sai hurjat 4 EK kilometriä kokemusta ensimmäiseltä kisaltaan. ?

Seuraavaksi lähdettiinkin sitten vähän soitellen sotaan Lahti Historikkiin. Lähinnä tarkoituksena oli ajaa mukava kisa kokemusta hakien ja tavoitteena päästä kunnialla maaliin.  Sen suurempia kapinoita ei ollut tarkoitustakaan ajella, koska vastus oli kova ja kun kysymyksessä oli vielä nuottikilpailu, ja eihän meillä ollut tuo nuotittaminen laisinkaan hanskassa varsinkaan kartturilla sen Perniön 4 EK-kilometrin kokemuksella pimeätä kisaa, vaikkakin sitä nyt kovasti harjoiteltiinkin.

Perjantain ensimmäiset kolme EK:ta olivatkin varsin mukavaa ajeltavaa, koska tiet olivat tuttuja. Kartturi olisi voinut vaikka loruja lausua koska nuotit taisivat vielä tässä vaiheessa mennä kuskilta ohi korvien.

EK 2 loppupäässä sitten tulikin murheita auton osalta, keinuvipu katkesi ja meno hiipui. Meidän onneksemme sai huoltaa siiirtymillä ja olimme varautuneet nipullisella keinuvipuja mukaan, niinpä huolto sitten näppäskin nopesti uuden tilalle ja niin matka jatkui kohti EK3:a, joka ajettiinkin ongelmitta.

Tauon jälkeen siirtymällä kohti EK4:sta jälleen kerran ongelmat alkoivat…tällä kertaa menikin venttiilin jousi poikki… No siihenhän nyt sitten ei pystynytkään muuta tekemään kuin nostamaan kädet pystyyn ja keskeyttämään kilpailu ainakin sen päivän osalta.

Ei muutakuin auto narun päähän ja kotia kohti. Manasin mielessäni että mun huono tuuri vaan jatkuu ja kahden päivän kisa oli sit tässä.

Ei se nyt sitten onneksi niin mennytkään vaan Ilkka sai kun saikin sinne sitten hommattua venttiilin jousen ja niinhän päästiin lauantaina taas  kilpailuun mukaan. Lisäksi saimme perjantaina rutkasti AT-pisteitä aikakorttisekoilujen vuoksi, mutta kun ei ollut nyt niin suuria menestyshaaveita tältä kisalta niin se ei mieltä sen enempää vaivanut.

Lauantain pätkät siten menikin ihan mukavasti, vaikka kaiken aikaa takaraivossa mietityttikin, että mitähän sit seuraavaksi hajoo.

Alkoi nuotistakin ajo jo pikkaisen sujua ja niin pätkä kerrallaan edettiin kohti maalia. Ilmeisesti meidän huono onni väistyi.. 🙂

Lopputulemanahan menikin sitten niin, että muilla luokan kilpailijoilla tuli teknisiä murheita ja  kisojen päätteeksi olimme sittenkin luokkavoittajina. Eihän olisi kyllä todellakaan uskonut perjantai-iltana, että olisimme Lahdesta tuoneet kotiin muutakin kuin kokemusta. Voi kyllä sanoa, että niin monivivahteinen kilpailu oli että saatiin juurikin sitä,  mitä sieltä lähdettiin hakemaan (ja oikeastaan enemmänkin) Oli Ikimuistoinen kilpailuviikonloppu  😀

Sitten kohti Seinäjokea Pohjanmaa Ralliin. Meidän luokassa ei valitettavasti nytkään ollut muita kanssakilpailijoita. Kaikki sujui alkuun mukavasti. Vauhtia piisasi jopa yleiskilpailun viidennelle sijalle sunnuntain ensimmäiseen EK.lle asti EK 6.lla tuli pieni komplikaatio tiukassa vasurissa, vaihdekeppi irtosi laatikosta ja loppukilpailu ajettiinkin sitten pelkästään kolmosvaihteella ja pudottiin yleiskilpailussa sijalle 30. Harmitus oli kova, kun muuten vauhtia ja fiilistä riitti. Mutta päätavoitteenahan oli kuitenkin päästä maaliin ja korjata sarjapisteet talteen .Kaikesta huolimatta kisa oli hieno ja otettiin siitä kaikki ilo irti!!

Kauden päätöskilpailu ajettiin Mynämäellä.  Harmittavasti jälleen meiltä luokasta puuttui ne kanssakilpailijat.  Kilpailupäivä oli hyvin sateinen ja tiet liukkaita, tilanteita ja TOSI tilanteita oli , ulkoiluttamista mm EK3:lla pellolla ja EK 6.lla ojanpohjalla, jossa tuli vähän enemmän iskua…Ihme, ettei autoon tullut vaurioita. Rallikansa auttoi takaisin tielle ja matka jälleen jatkui. Sen verran oli vauhtia poistumisessa, että kartturi sai pari päivää pidätellä naurua, yskimistä ja aivastelua kylkirustojen kipuillessa. Muuten kaikki meni odotusten mukaisesti, maaliin päästiin ja ne odotetut sarjapisteet haavissa Rantarallista.

Ei nyt mikään ihan huono suoritus ollut, vaikka kaikkea pikkutapahtumaa olikin matkan varrella, sillä päästiin kuitenkin yleiskilpailussa 13. sijalle, luokkavoitto ja mikä tärkeintä tavoite koko kautta ajatellen, oli oman kategorian kakkostila tasapistein voittaneen Juha Selänteen kanssa.

 

Tässä kohtaa kyllä SUURI KIITOS yhteistyökumppaneita kohtaan on paikallaan, he mahdollistivat tämän.

Huollosta vastasivat Harri ja Pauli Koivisto

Forssan Sisärakenne Oy, Vesijohtoliike Järviset Oy, JL-Forest Oy, Maanrakennus Jalo OY, Kuljetusliike Nikula, Rakennuspalvelu Teknorak Oy, Hämeen Diesel Oy, Konepaja Jalo Oy, MRKP-yhtiöt Oy, Kanta-Rengas Oy,”

Teksti ja kuvat: Katja Salmijärvi

Lahti Historic

Seurahuone Ralli

Seurahuone Ralli

Seurahuone Ralli

Lahti Historic

Lahti Historic

Hankiralli

Lahti Historic