Weck Racingille pettymyksestä huolimatta positiivinen fiilis

Weck Racing starttasi Rengossa järjestettyyn kilpailuun lähtönumerolla 45 1-ohjaajana TerUA:n Matias Weck. B-junioreissa startanneen Weck Racingin lisäksi 4:n erikoiskokeen kilpailun reitille lähti  yhteensä 24 saman luokan autokuntaa, mukana myös yksi moninkertainen maailmanmestari.

Katsastusta ja kilpailupapereita odotellessa tehtiin nopea analyysi kilpailun mahdollisesta kulusta ja asetettiin tulostavoite. Kyseessä on ihan normaali ralli, joten autokunnista noin kolmasosa tulisi keskeyttämään. Lähdimme tavoittelemaan omasta mielestämme realistista sijoitusta 10-parhaan joukkoon B-junioreissa. Olihan kyseessä vasta toinen ralli autolle ja Weck Racingille. Toisen kilpailuun osallistuneen kostajan päänahka olisi myös mukava bonus.

Erikoiskoe 1

Erikoiskokeen alussa oleva shikaani huomattiin tiukaksi. Jarrutus ei mennyt ihan putkeen, joten siinä menetettiin hieman aikaa. Nypylle tultiin varmistellen kuten lähes kaikkiin mutkiin. Puolen välin takavinkkelivasuri meni pieleen. Jarrutuksessa auto lähti elämään ja ajolinjat hieman sekosivat. Kakkosvaihteella ja kytkimellä keventämällä menetettiin sekunteja. Maalissa aika oli kuitenkin ihan kelvollinen, 6min 7s ja kympät päälle. Ei joukon nopein muttei hitankaan. Ihan hyvä alku. Odotellessa Ek2 lähtöön, saatiin tietää, että samaan tahtiin oltiin tultu toisen kostajan kanssa. Tästähän tulee hyvä kisa! Laskimme, että toiseen kertaan ajettavalla erikoiskokeella pystyisimme parantamaan aikaamme 10 sekuntia edelliseen ajokertaan verrattuna. Tuota ajan parannusta lähdettiin tavoittelemaan.

Erikoiskoe 2

Lähtö meni vauhdikkaammin kuin edellisellä kerralla. Shikaaniin tultiin huomattavasti nopeammin ja nyppykin vedettiin jo melkein täysillä. Mutkat kostaja laukkasi huomattavasti jouheammin. Puolenvälin takavinkkeli tuotti jälleen pettymyksen. Jarrutus onnistui paremmin, muttei vieläkään toivotulla tavalla. Tällä kertaa survaistiin ykkönen silmään, että auto jaksaa runtia mutkasta pois. Sitten jälleen tekniikka puuttui kilpailun kulkuun. Kakkospykälää hakiessa huomattiin vaihdekepin katkenneen pallonivelen juuresta. Nopea silmäys: ei pystytä korjaamaan tällä aikataululla. Ei auta kuin ykkösellä körötellä maaliin ja jättää keskeytysilmoitus AT:lle.

Kamat kasaan ja kotimatkalle

Koska budjetti on tiukka, päätettiin säästää autoa ja soitettiin huoltopoppoo trailerin kanssa Ek:n maaliin. Kamat nippuun, auto trailerille ja takaisin tallille. Huoltoporukkaa odotellessa oli aikaa tiedustella kilpailun tuloksia. Olimme olleet erikoiskoe 1:llä 0,3 sekuntia nopeampia kuin toinen kostaja ja B-junioreissa 8. sijalla.

Keskeytyksestä huolimatta kilpailusta jäi kuitenkin positiiviset fiilikset. Auto käyttäytyy rauhallisesti ja nyt moottori jaksaa vääntää alhaaltakin. Tekniikka petti jälleen ennakoimastamme kohdasta ja parannuksia on tulossa vaihdekepin neljännellä kehitysversiolla. Tulostavoite täyttyi ensimmäisen erikoiskokeen osalta, mutta jossiteltavaa jäi. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa seuraavaan kilpailuun, kunhan auto saadaan taas paikattua.

Weck Racing kiittää kaikkia, jotka mahdollistivat omalla panoksellaan osallistumisemme tähän kilpailuun.