Weck Racing mukana oman seuran kilpailussa…

Weck Racing tiedote 2012 Black Rocket ralliin osallistumisesta

 

Tervakosken UA:ta edustava Matias Weck osallistuu lauantaina 19.5.2012 ajettavaan Black Rocket ralliin. Ralli on Matiakselle toinen kuljettajana kuten kisassa karttaa pyörittelevälle velipojalle. Debyyttikisasta onkin kulunut epäonnisten sattumien vuoksi jo puolitoista vuotta ja on aika palata kisoihin ratin taakse. Kaksi viime kautta  Matias on lukenut tiekirjaa F-cupissa Kohtamäen Esalle menestyksekkäästi.

Auto ei ole vaihtunut, vaan 1600-kuutioinen Chrysler Avenger on kokenut pienen muodonmuutoksen harjoitusten kolhuja korjatessa. Autoa on päivitetty vähän sieltä ja täältä. Tehoa on tullut lisää, paino on pudonnut ja ajettavuuskin parantunut. Enää ei tarvitse tuskailla auton kanssa, vaan voi keskittyä ajotekniikan viilaamiseen.

Kisaan valmistautuminen ei ole sujunut ongelmitta. Harjoituskilometrejä on tullut vähemmän kuin suunniteltiin ja toivottiin. Harjoitusmahdollisuudet näin rospuuttokeleillä ovat rajalliset. Lisäksi Hyvinkään vauhtipuistossa ajettu harjoitus jäi suunniteltua lyhyemmäksi, kun moottori päätti luovuttaa öljynsä rallicross-radan pintaan. Näin synkkä saldo harjoituksista ja seurakilpailuista sai jatkoa. Yhtään harjoitusta tai seurakilpailua ei ole mennyt ilman jotain kalustovauriota. Sen sijaan autolla ajetut yksi ralli ja  yksi rallisprint on tultu maalilipulle asti.

Kilpailu ajetaan kuljettajakaksikolle tutulla seudulla, joten reitti tuskin on tuntematon.  Kisan luonteesta johtuen tietuntemuksesta ei saa etulyöntiasemaa, kun samaa tietä ajetaan neljä kertaa. B-junioreissa ajetaan mielenkiintoinen ”merkkiluokka” kun kilpailuun on ilmoittautunut myös toinen F-ryhmän ”Kostaja”. Tulossa on siis mielenkiintoinen kilpailu. Tervetuloa penkalle jännäämään!