Päijälään!!!! Vietiin tuttu pariskuntakin elämänsä ekaa metsään rallin seuraamista varten tuonne Päijälän pätkälle. Saimme heiltä sopivasti ennen rallia kutsun Lummenne-järvelle (ihan Päijälän lähelle) heidän mökilleen. Kerroimme etukäteen, että nyt jos koskaan on parhaat mahikset nähdä TerUA:n edustajat ilmassa siinä kuuluisalla Päijälän ”big jumpilla”.
No, sinnehän me sitten mentiin aikaisen aamuherätyksen jälkeen ja kävelimme pari kilometriä parhaalle mahdolliselle kohdalle katsomaan, kuinka isoa kovaa tulevat hyppäävät. Tokihan ne hyppäsivätkin noissa WRC-luokissa, mutta kun oli esillä se ”meidän porukka”, niin nuo 4-veto ja vetomiehet tulivatkin pelkkänä siirtymänä k.o. pätkän. Pätkän muuttuminen siirtymäksi noiden luokkien osalta johtui siitä, että italialaispari vetäisi pihalle ja kantoon sen verran kovaa, että ihan piipaa-autoa tarvittiin paikalle. Tuossa kohtaa veti kuulemma yhteensä 8 autoa pihalle. Lähdimme siis takaisin mökille, kun emme jaksaneet odottaa toista kierrosta….
Mutta vaikkemme nähneetkään Juha Koljosta ilmassa niin hyvinhän heillä meni! Podiumin pronssipallille nouseminen ei ole ollenkaan huonosti, päinvastoin!! Pyrhösen Pasilla samassa 4.vetokisassa laukesi Subarun kone ja homma jäi kesken. Kokonaisuudessaan hatunnosto meidän kisailijoillemme, Jyskälä on on aina Jyskälä…. eikä missään nimessä halpa paikka toteuttaa vauhtihalujaan.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.