Paasonen Drift Team vauhdissa….

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viime viikonloppuna oli ensimmäinen Baltic Drift Championship-osakilpailu Latviassa. Mukana pro-luokassa oli yli 30 kuskia Baltian maista sekä tietysti yksi rohkea suomalainen, joka päätti olla erilainen ja osallistua perinteisen sm-kilpailun sijaan baltialaisten mittelöihin.

Perjantaina päästiin treenamaan iltasella ja kuskin mielestä auto sekä rata tuntuivat hyviltä. Sama fiilis jatkui lauantaina lajitteluissa ja tuloksena oli 7./30. Kaavioon lähdettiin oikealta puolelta ja vastaan tuli Viron Rait Lember.

Ensimmäisessä vedossa auto kuitenkin sammui kesken kaiken, mikä herätti huolta niin kuskissa kun tiimissäkin. Toiseen vetoon lähdettäessä ja Nissanin sammuillessa tehtiin päätös keskeyttämisestä. Näin ollen lopullinen sijoitus oli 17./27.

Marko