TerUA:n jäsentiedote 2/2011

?

Kaikkea sitä vanhuus teettää ja kun tuo vastustuskykykin on tällä iällä jo pahasti heikentynyt, niin suostuin lähtemään mukaan TerUA:n uusittuun tiedotusryhmään vetäjäksi.  Lisäkseni tiedotusryhmään kuuluvat Jorma Suoranta ja Jarno Kääpä.

Aivan ensimmäinen tehtävämme on kiittää Rauski Vuorista ja muita asialle vihkiytyneitä siitä monivuotisesta viitseliäisyydestä, kun he ovat näitä tiedotteita pakertaneet luettavaksemme. Annetaan heille ansaittua huilaustaukoa välillä näistä hommista.  Tiedotteiden osalta on siis ympyrä sulkeutunut kun vuosikymmenien jälkeen taas näpyttelen näitä. Hiukan on laitteet muuttuneet niistä ajoista kun ”ei tietenkään työajalla” ensimmäisiä tiedotteita väsäsin TOY:n konttorin ylijäämäkirjoituskoneella. Vieläkin muistan, että k-kirjain tuli alkuun jostain syystä hiukan rivin alle ja sitä konetta sitten Jussi Kekin kanssa työhuoneessamme virittelimme.

Kuinka jatkossa, se kaikki riippuu ennen muuta teistä, hyvä jäsenistö. Tiedotusryhmä ei tule jatkossa ”keksimään” kirjoituksia tai lähinnä niiden aiheita. Tarvitsemme teiltä kaikkea apua vinkkien, tietojen ja kuvien muodossa. Kaikki apu on tarpeen ja otamme sitä kiitollisuudella vastaan.

Mistä aloitamme: on ilmoitettu haluja lukea myös historian havinaa eli muistoja niiltä seuramme 35-vuotisen taipaleen alkuvuosiltakin. Pyrimme laittamaan aina jotain pientä muisteloa mukaan näihin nykyisiin tiedotteisiin ja sitä varten etsintäkuulutan nyt, että KAIKKI ne, joilla löytyy vanhoja vuosien takaisia jäsentiedotteita, ottaisivat yhteyttä meikäläiseen ja sovittaisi niiden lainaamisesta skannausta varten. Alkuperäiset palautetaan 100% varmuudella, mutta saisimme kaiken tuon talteen tuleville myös sähköisessä muodossa.

Tietenkin pääpaino tulee olemaan nykyisien tapahtumien kirjaamisessa sekä tulevien että juuri olleiden osalta. Kuvamateriaalia seuramme edustajien saavutuksista (olkoon ne hyvistä tai vähemmän hyvistä hetkistä) pyrimme julkaisemaan pienten tekstien saattelemina. Samoin haluamme kertoa jäsenistömme kilpailusaavutuksista, koska varsin kiitettävästi on myös tuo omien kisailijoiden määrä kasvanut.

Siispä, rohkeasti meille ryhmän jäsenille vain kaikkea mahdollista tietoa noihin s-postiosoitteisiimme ja puhelimitsekin meidät saa kiinni.

Hannu Lehto              htl47@iki.fi 0505235001

Jorma Suoranta        jorma.suoranta@logica.com 0405472627

Jarno Kääpä              jarno.kaapa@kolumbus.fi 0400743762

Säästääksemme sekä vaivaa että rahoja pyydän niitä kaikkia, jotka EIVÄT tarvitse jäsentiedotetta paperisena ilmoittamaan siitä ja lähettämään sähköpostiosoitteensa osoitteeseen htl47@iki.fi. Kannamme näin samalla kortemme kekoon vähentämällä turhaa A4-saastetta .

MUISTILISTA:

TerUA:n Jäsentenväliset ja ulkoilupäivä  su 6.3.2011 Saukkolan EK:lla Lopella alkaen klo 11:00 siviiliautoille ja ralliautoille klo 12:30 Kevätkokous pidetään samassa yhteydessä kahviossa klo 15:00

TerUA:n pilkkikisat ja saunailta  26.3.2011 Kesijärvellä

Kokoontuminen Paperiliiton osasto 54:n mökillä Hietalahdessa,

osoite Hietalahdentie 129, Vähikkälä

Classic Car Show 7-8.5 (mahdollisesti)

Black Rocket Ralli 14.5.2011 on tietenkin se seuramme ”kruununjalokivi” tälle vuodelle. Jokaisessa rallin eri osa-alueessa tarvitaan apujoukkoja ja siksi voitte ottaa yhteyttä järjestelytoimikunnan henkilöihin tarjoutuen itse auttamaan . Ohessa lista päätoimihenkilöistä yhteystietoineen…

Kilpailunjohtaja Jan Lönegren 050-5167230 jan.lonegren@pp.armas.fi
Reittijohtaja Pasi Ruotanen 040-5029313 pasi.ruotanen@hevosmaentalli.fi
Turvallisuusjohtaja Seppo Roikonen 0400 933449 seppo.roikonen@autokuntoon.fi
Kilpailusihteeri Laura Kääpä 040-7365697 laura.kaapa@kolumbus.fi
Turvapäällikkö Juha-Pekka Valtonen 045-137 7503 j-pvaltonen@suomi24.fi
Ratamestarit Rauno Vuorinen 

Janne Volotinen

040-5223628 

050-4047609

rauno.vuorinen@kolumbus.fi 

janne.volotinen@armas.fi

Tiedotuspäällikkö Timo Rintakoski 040-5212678 timo.rintakoski@gmail.com
Katsastuspäällikkö Janne Kilpinen 050-4348307 janne.kilpinen@hf-autohuolto.fi

TerUA:n 35v-juhlamatka Tallinnaan 18-19.6.2011 Ilmoittautumiset 1.5.2011 mennessä                  rauno.vuorinen@kolumbus .fi  tai 040 5223628