Historicin EM-sarjaan TerUA:lta edustus myös tuonne ”mantereelle”

TerUA:n pari Janne Lindberg-Harri Ruokonen ovat aivan ”aikuisten oikeasti” lähdössä tuonne Etelä- ja Keski-Eurooppaan edustamaan seuraamme ja samalla tietenkin kilpailemaan omista sijoituksistaan tuossa joka vuosi enemmän ja enemmän arvostusta saavan Historic-luokkien sijoituksista.

Sarjahan on saanut vallan suuren menestyksen monipuolisine mahdollisuuksineen ollen samalla kuitenkin siellä luokkien kärjessä ihan oikeata rallitaistelua. Samoissa kisoissa ajelevat satojentuhansien eurojen Porscheja/Lancioita ja tavallisia ”jokamiehen”-kisapiilejä.

Tässä vaiheessa tiedossa (eli poikien suunnitelmissa) on ajaa ainakin rallia ainakin San Remossa, Tsekissä ja Virossa oman kotimaisen Lahden EM-rallin lisäksi.

Autoa rakennetaan harva se ilta ja sekä itse kilpailijaparin että myöskin lisäksi huoltoporukan taatusti löytää autonrakentelusta  TOP TESTING-Racingin tallitiloista. Tietooni on tullut, että ihme kyllä huoltoon tuonne ulkomaille ovat saaneet viisumit herrat Laakso, Kolehmainen ja Löytynoja…. taitaa olla syy siinä, ettei mennäkään Schengen-alueen ulkopuolelle:)

Uusi kisa-auto on tällä hetkellä neitseellisen hopeanvärinen, mutta siihen erittäin hyvin mahtuu juuri siksi uusia yhteistyökumppaneiden tekstejä asiaankuuluvine yhteistyösopimuksineen.

Teksti ja kuvat: H.Lehto

 

Vanhempi "finski-kisamalli" 🙂

Asiantuntijat tietänevät jo venttiilikopasta, mistä on kysymys...

 

Uuden kilpurin aihio perusvaiheessa...alustaa asennetaan...

Rallia Kangasniemen maisemissa 18.2.2012

Puheenjohtaja näytti mallia muille seuralaisille.

Menneenä viikonloppuna Kangasniemellä kilpailtiin arvostetun  F-cupin toinen talviosakilpailu. Tervakosken Urheiluautoilijoita olikin mukavasti lähtöluetteloon siunaantunut, peräti 9 kappaletta.
Pari Erkki Piiroinen- Tommi Jantunen joutuivat jo luovuttamaan ennen kilpailua teknisten vikojen vuoksi, kuten kävi myös kartanlukija Petri Kaunoselle ja hänen ykkösohjaajalleen. Lisäksi Noora Saarinen seurastamme Anders Anttilan kartturina vietti liiaksi aikaa penkoissa, joten tulosluettelon kärkipäähän ei ollut asiaa.
Yleisen luokan puolella Joonas Kolehmainen heitti pyyhkeen kehään myös tekniikan petettyä.
Ja sitten ilosempiin uutisiin. Senioriluokkaan saavat osallistua yli 45 vuotiaat ykkösohjaajat ja jokaisesta siitä ylöspäin menevästä ikävuodesta annetaan laskennallista aikahyvitystä. Luokka on todella mielekäs ajatellen vanhempia rattisankareitakin, koska iän mukana tulevat reaktionopeuden sekä näkökyvyn mahdollinen heikkeneminen hyvitetään ajallisesti. Niinpä luokan ”nuoriso” joutuu ajamaan tosikovaa menestyäkseen. 2012 koko F-cuppiin on ilmoittautunut 224 kilpailija paria, joista senioreja on 63.
Tämänkertaisen kilpailun reitti sisälsi 5 erikoiskoetta ja kahden pätkän jälkeen oli huoltotauko, jonne päästiin TerUA:n miesten kannalta loistavissa asetelmissa. Seuramme johtoon tänä vuonna astunut puheenjohtaja Esa Kohtamäki kartturinsa Matias Weckin kanssa olivat luokkansa toisena ja Erkki Koskivirta parinaan Riku Nurmi kolmansina.
Maaliin sitten saavuttiin kolmen seuraavan pätkän jälkeen ja Kohtamäki nappasikin komean luokkavoiton kotiin viemisiksi. Koskivirta lopulta luokassa kuudes saaden mukaansa näin myös arvokkaita sarjapisteitä.
”Mukava päivä, vauhdin riittävyydestä ei ollut mitään ajatusta aamulla. Vanhoin hiihtotermein: lähdettiin tekemään oma suoritus ja katsottiin maalissa, mihin se riittää. Auto toimi hienosti, josta kiitos huollolle, pieni öljyvuoto aiheutti vähän kytkinongelmaa, mutta tuskin se mitään ratkaisi. Kouvolassa jatketaan”,  tuumaili Esa Kohtamäki.

”Alku lähtikin mukavasti käyntiin, mutta taisivat olla tauonjälkeiset erikoiskokeet lyhempiä, kun ”pojaatkin” jaksoivat niillä kovempaa päästellä. Kartanlukijan autolla oltiin liikenteessä ja josko se oma Nissani vielä Kouvolan lumille saataisiin, niin voisi oikeasti yrittää hieman riskilläkin ajaa”,  tuumi tänä vuonna 60v täyttävä Erkki Koskivirta.

Teksti: Pasi Ruotanen

Kuvat: Marko Kyöstilä

Luiokkavoittaja Esa Kohtamäki-Matias Weck. Kuva:Marko Kyöstilä

 

Luokansa 6. Erkki Koskivirta-Riku Nurmi. Kuva: Marko Kyöstilä