Kilpailijoiden lisenssipalautukset

Kaudella 2021 lisenssipalautukseen ovat oikeutettuja kilpailijat, jotka ovat ajaneet TerUA:n lisenssillä vähintään kolme kilpailua ja tekevät hakemuksen määräaikaan mennessä. Myös kaksi ajettua kilpailua ja lisänä toimitsijatehtävät, tai vastaavat riittävät palautuksen lisäperusteiksi.

Anomukset tehdään vapaamuotoisesti 10.12.2021 mennessä osoitteeseen info@terua.fi. Hakemuksesta tulee ilmetä kilpailijan nimi, lisenssiluokka, perusteena olevat kilpailut/ tehtävät ja tilinumero.

TerUA kevät- ja syyskokoukset

Sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset pidetään tiistaina 23.11.2021 klo 18, Jorvalan maanrakennuksen tiloissa. Huunankaarto 8a 3, 12400 Tervakoski.

Tule mukaan vaikuttamaan ja valitsemaan henkilöstöä tulevalle kaudelle.
Kevään poikkeusoloista johtuen ensin pidetään kevätkokous, jonka jälkeen jatketaan syyskokouksen asioilla.

Lammin UA:n avustuspyyntö

Elokuun 13-14. päivä ajettavassa Lahti Historic / Ralli SM osakilpailussa on Lammin UA:lla järjestettävänään lauantaina ajettava EK 9/12. Lisäksi heillä on myös taukoalueiden hoito Tuulosessa ( SM osakilpailu) ja Kapakanmäellä (Historic kisa). Tarvetta olisi saada sulkuhenkilökuntaa EK:lle, sekä mahdollisesti myös taukoalueen henkilökuntaa. Mikäli joukostamme löytyisi myös innokas EK päällikkö, niin sellaisellekin olisi tarvetta. Joka tapauksessa kaikille halukkaille löytyy varmasti jokin tehtävä, joten ilmoitelkaa milkäli olette käytettävissä ja mihin tehtävään, osoitteeseen laura,kaapa@terua.fi tai 040-7365697.

Autetaan yhdessä naapuriseuraa haastavassa tehtävässä. Tarkempia tietoja aikatauluineen tulee, kun asiat tarkentuvat.

Talvitestipäivä Saukkolassa 14.2 – myös peltorata käytössä siviiliautoille

TerUA järjestää jäsenilleen talvisen testausmahdollisuuden Saukkolan EK:lla 14.2 klo 12 alkaen. Ilmoittautuminen osoitteeseen info@terua.fi , torstaihin 11.2 mennessä.

Jokaisen saapujan tulee ilmoittautua, sillä jäsenille on tarjolla myös keittolounas kahveineen. Ilmoittautumalla osataan varautua oikealla määrällä ruokaa, sekä jakaa ruokailuryhmät koronaturvallisesti.

Paikalla ollessa noudatetaan turvavälejä, vältetään sisätiloissa kokoontumista isoissa ryhmissä ja maskien käyttöä suositellaan aina, kun mahdollista. Paikalle saa saapua ainoastaan täysin terveenä!

Huomioittehan, että pandemiatilanteet saattavat muuttua nopeallakin aikataululla ja tapahtumaan voidaan joutua tekemään muutoksia.

Myös peltorata on käytettävissä ja siellä voi ajaa myös siviiliautoilla. Paikalla on myös tarkoitukseen sopiva laina-auto, jolla nuoret –  tai miksei vanhemmatkin – voivat kokeilla ajamisen huumaa pellolla.

Hallitus kaudelle 2021

TerUa:n hallituskokoonpano ja tehtävät kaudella 2021 on seuraava:

Puheenjohtaja
Jan Lönegren

Varsinaiset jäsenet
Matias Weck, varapj
Laura Kääpä, sihteeri
Mari Nousiainen, rahastonhoitaja
Jarno Kääpä, jäsenrekisteri
Marko Paasonen
Jorma Suoranta

Varajäsenet
Petri Koskela
Tapio Koskela
Anssi Jorvala

Tiedotuksesta vastaavat Jan Lönegren, Laura ja Jarno Kääpä

Yhteydenotot osoitteeseen info@terua.fi

Yhdistyksen ylimääräinen kokous

Torstaina 10.12.2020 klo. 18 pidetään yhdistyksen ylimääräinen kokous, jossa valitaan hallitus kaudelle 2021. Paikkana Tervamiilu, Maunontie 2, 12400 Tervakoski.

Kokous pidetään uudelleen, aiemman kokouksen vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Mikäli et pääse paikalle, mutta olisit halukas olemaan käytettävissä, niin ilmoitathan siitä info@terua.fi.

Esityslista ylimääräinen kokous 101220

Kilpailijoiden lisenssipalautukset

TerUa: lisenssillä kaudella 2020 kilpailleiden lisenssipalautukset ovat nyt haettavissa. Kriteereinä palautukselle on vähintään kolme TerUa:n lisenssillä ajettua kilpailua, tai kaksi kilpailua ja toimitsijatehtävät.

Anomus lisenssipalutuksesta on tehtävä 10.12.2020 mennessä, osoitteeseen info@terua.fi. Anomukseen kirjattava seuraavat asiat:

  • Kilpailijan nimi
  • Ajetut kilpailut ja niiden tulokset (esim. KITI ote)
  • Jos kilpailuja alle kolme, niin tehdyt toimitsijatehtävät / toiminnassa mukana olo
  • Lisenssityyppi (kansallinen, KV)
  • Tilinumero, johon palautus suoritetaan

Viikonloppuna kisataan jälleen

Jari-Pekka ralli ajetaan HRT- sarjan viimeisenä osakilpailuna tulevana lauantaina Hartolan maisemissa.
Kilpailun vahva ennakkosuosikki starttaa numerolla 45, Tervakosken Urheiluautoilijoiden oma kuljettajapari – Janne Lindberg, kartturinaan Harri Ruokonen. Mestaruudesta on luvassa kova kamppailu Historic 81 kategoriassa ja spekulaatioita on ilmassa, miten tilannetta muuttaa kilpailujen voitot sekä kilpailuluokkien osallistujamäärävertailut. Toivottavasti nähdään pojilla maalissa yhtä iloinen ilme kuin edellisessäkin kilpailussa!

Kilpailun lisäluokissa nähdään myös numerolla 122 Hannu Laurila bemarillaan.

Seuratkaamme kilpailun etenemistä ja tulospalvelua jännityksellä sivulta www.ajaksi.fi

Toivotaan onnea ja menestystä kilpailuun!