Itkonen Racingin ajatuksia….

Kauden viimeinen SM Pirelli ralli ajettiin viime viikonloppuna. Kilpailussa ajettiin 9 haastavaa ek:ta, yhteensä n.150 ek-km. Tiet olivat todella mahtavia ja vauhdikkaita vanhoja Jyväskylän pätkiä.

Kilpailu käynnistyi perjantaina Teivon raviradalla ajetulla yleisö ek:lla ja sen jälkeen oli vuorossa Pengonpohjan ek. Pengonpohjassa jäimme kärjelle paljon, kuskin ajo sumussa oli varovaista. Sijoituksemme luokassa oli 8. yötauolle tullessa.

Lauantai aamupäivä käynnistyi huomattavasti paremmin ja ajorytmi alkoi löytyä mitä pidemmälle kilpailu eteni. Sijoituksemme vaihteli luokassa 4. – 6. lukuunottamatta ek8, joka oli legendaarinen Savon ek. Tämä kyseinen ek ajettiin myös erikoiskokeena 5, mutta ajosuunta oli toinen.

Kun Savon ek ajettiin toiseen kertaan (ek8) niin vähän ennen ajovuoroamme oli alueelle iskenyt rankkasade kuuro. Tie oli todella liukas ja niinhän siinä kävi, että kuljettajalta loppuivat ”kädet” kesken 🙂 Eräässä vasurissa auton perä lähti alta ja löysimme itsemme sisäpuolen ojasta. Katsojat auttoivat meidät takaisin tielle, mutta hävisimme siinä n. 50 sekuntia. Onneksi autoon ei tullut kuin pieniä kosmeettisia vaurioita. Tähän pikku ulosajoomme loppui myös takaa-ajomme viimeisestä palkintosijasta. Olimme onnistuneet kaventamaan eroa neljäntenä ajaneeseen Kimmo Lindeniin ek5-ek7 34s ja ennen ek8 eroa oli enää 5s. Mutta ulosajomme myötä ek8 jälkeen eroa oli yli minuutti. Sijoituksemme maalissa oli siis luokan 5.

Kausi 2015 alkaa olla osaltamme paketissa. Nyt vedetään hetki henkeä ja aloitetaan suunnittelemaan ensi kautta. Tällä kaudella oli tarkoitus ajella sen verran kilpailuja, että saadaan uudella autolla kilometrejä alle, säädettyä auto mieluisaksi ja mahdolliset lastentaudit autosta pois.

Tässä vaiheessa täytyy kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita, huoltoporukkaa, kotijoukkoja ja kaikkia, jotka ovat olleet hengessä mukana, että olette mahdollistaneet tämän. Onnittelut myös kaikille SM:n mitalisteille!

Ps. ensi kaudesta ei ole vielä tarkempaa tietoa, mutta ainakin majoitus on varattu Rovaniemeltä 24. – 31.1.2016

Teksti: Petri Itkonen  Kuva: Marko Kyöstilä

Itkonen rellu

Työkalusi.com-rallin EK7 talkoolaiset….

TerUA:n talkooporukka EK7:n hoitoon kokoontumispaikka Tervakosken SEO/Tervamiilun parkkipaikalla lauantaina 3.10.2015 klo 13:00. Siellä  jaetaan tehtävät ja eväät porukalle.

EK-päälliköt ja TerUA kiittävät siitä, että olette mukana toteuttamassa jälleen kerran seuramme osuutta! Mikäli on jotain kysyttävää, ole yhteydessä Laura Kääpään puh. 040 7365697

Muistutus syyskokouksesta…

Tärkeä sääntömääräinen syyskokous pidetään siis 1.10.2015 klo 18 alkaen Lounaskahvila Tervamiilussa, osoite Maunontie 2 12400 Tervakoski.

Tulkaa joukolla mukaan valitsemaan ”kellokkaat” ja käsittelemään vuoden 2016 talousarvio ja toimintasuunitelma. 

Tervetuloa mukaan…. myös uudet jäseniksi aikovat tulkaa tutustumaan seuraamme.

Ja Tervamiilussa kannattaa poiketa muulloinkin kuin vain kokouksissa 🙂

tervamiilu logo

Riihimäellä nähdään 15 kpl terualaisia…

työkalusi

Työkalusi.com-ralliin 3.10. 2015 on ilmottautunut kaikkiaan 15 kpl TerUA:n jäsentä joko kuskin tai kartturin ominaisuudessa. Lisäksi seuramme on edustettuna sillä, että järjestämme kisan viimeisen erikoiskokeen nro 7.

 

#12 Anders Anttila AnkUA – Mikko Kautto TerUA, Toyota Corolla 1600

#33 Janne Lindberg TerUAHarri Ruokonen TerUA, Seat Ibiza GTI

#87 Sami Taskinen TerUA – Tomi Kankus RiiUA, Opel Astra GSi

#98 Erkki Piiroinen TerUAMaija Erkkilä TerUA, BMW 325i

#118 Jarno Kääpä TerUAMatias Weck TerUA, Toyota Starlet

#129 Hannu Laurila TerUAValtteri Koskinen TerUA, BMW 325i

#138 Juha Koljonen TerUAMikko Tuhkanen TerUA, Subaru Impreza STi

#142 Tuomas Välilä TerUA – Mikko Kukkonen RiiUA, Suzuki Swift

#158 Ilkka Koskela TerUAJussi Kosonen TerUA, Opel Manta B

Monet varmaan ihmettelevät tuota Lindbergin Jannen automerkkiä, mutta totta se on, tuollainen on ilmestynyt Jannen pajalle ja alustasäätöjä vaille valmis on viivallevientiin. Toki säädettävää vielä on, mutta iskarit on Mikkelin suunnassa asiantuntevassa laitossa. Toivotaan homman tulevan kuntoon tai sitten on kisaan mentävä CRO-22:lla 🙂

Koljosen Juha laittoi itselleen paineita kertoen tarkoituksenaan olevan ei sen enempää tai vähempää kuin yleiskilpailun voitto!

P1070137

Seat Ibiza GTi 16V

P1070132

Konehuone kunnossa

P1070135

Puuhaa vielä piisaa niin Jannelle kuin Harrillekin 🙂

P1070131

Kabiini ihan viimeisen päälle 🙂

Pirelli-ralli Tampereella….

25-26.9.2015 ajetaan vuoden viimeinen SM-ralli Tampereen ympäristössä. Siihenkin ralliin löytyy mukaan terualaisia neljään eri autoon.


Itkonen Racing tiedottaa rallista seuraavaa:

”V:loppuna olisi vuorossa kauden viimeinen SM Pirelli-ralli, joka ajetaan Tampereen suunnalla. Kilpailu alkaa huomenna nuotituksella ja illalla klo.18:01 ensimmäinen auto starttaa liikkeelle. Illalla ajetaan Teivon ravikeskuksessa yleisö ek ja sen jälkeen ajetaan vielä aina haastava Pengonpohjan ek. Kilpailussa ajetaan yhteensä 9 ek:ta, joiden kokonaispituus on n. 150 ek-km.

Kilpailunumeromme on 59. Valitettavasti testien ajaminen on jäänyt aika vähiin Turun sm-rallin jälkeen, eli siis auto on seissyt tukevasti nosturilla koko ajan ja yhtään ei ole ajettu 🙂 ”


 

TerUA:n edustajat ovat:

nro 41, Juuso Nordgren KaUA – Jan Lönegren TerUA, Peugeot 208 R2

nro 59, Petri Itkonen TerUAJanno Older TerUA, Renault Clio R3

nro 76, Juhan Salminen LopUA – Mikko Laakso TerUA, BMW M3

nro 112, Jani Rautiainen LakUA – Joose Kojo TerUA, Citroen C2 R2

Toivotaan kaikille hyvää kilpailua!!!!

pirelli

 

 

Koljosen Juha vauhdissa….

Viime viikonvaihteessa ajeltiin Uusikaupunki-ralli ja siellä ainoana edustajanamme oli pari Juha Koljonen-Mikko Tuhkanen Komeasti miehet siellä vetivätkin: pohjat kaikilla erikoiskokeilla ja yleiskilpailun voitto vajaalla kahdella minuutilla. Valkoinen Subaru kesti nuo Uudenkaupungin vaativat tiet hienosti. Onnea voitosta!!!12029024_10206752491427466_1314737044_n

Riihimäki-ralli eli virallisemmin Työkalusi.com-ralli

Kuten yleensäkin, olemme mukana auttamassa lähiseuroja kilpailujen järjestelyissä ja 3.10.2015 vuorossa on Riihimäen UA:n Työkalusi.com-rallin EK7. Sulkuaika on 14.15-21.15 ja taas tarvitaan iso joukko vapaaehtoisia sulku- ja muihin hommiin. EK-päällikkönä toimii Jani Kuitunen ja EK2-päällikkönä Arto Yli-Leskijärvi. Turvapäällikön toimia hoitaa tuttuun tapaan Heikki ”Hörö” Aaltonen ja kuria ja järjestystä päälliköi Pasi Ruotanen.

Nyt nopeasti ilmoittautumaan  Lauralle 040-7365697  laura.kaapa@terua.fi tai Pasille 040-5029313  pasi.ruotanen@terua.fi 17.09 mennessä. 

P.S. Nyt ei ole edes pitkä ajomatka Tervasta pätkälle 🙂