TerUA:n virkistys/tutustumismatka Uusikaupunki-ralliin….

Muutamia paikkoja on vielä jäljellä virkistysmatkalle F-rallisarjan osakilpailuun Uuteenkaupunkiin 28.5, joten jos matkalle lähtö kiinnostaa, pikaisesti yhteydenotto Lauraan.
Lähtöaika Tervakoskelta on 6.30. Hallitus on päättänyt ettei omavastuuta peritä tällä kertaa, mutta jokainen vastaa itse rallipaketin hankinnasta.

 

Ei ollut kalustotuuria Välilän Tuomaksella Teijo Talot Rallissa…

Keskeytys tuomisina Salosta

Kauden kolmas RSJM-kilpailu ajettiin Salon, Perniön ja Tammisaaren haastavilla mutta hienoilla teillä. TerUA:n Tuomas Välilä starttasi kilpailuun parinaan RiiUA:n Mikko Kukkonen. Kalustona tuttu Suzuki Swift.

Aiemmat kaksi RSJM-kisaa olivat sujuneet hyvin, sillä taskussa oli toinen ja kolmas sija omassa luokassaan. Näistä sijoituksista oli kertynyt sarjapisteitä 26 kappaletta ja ne oikeuttivat jaettuun seitsemänteen sijaan.

Kilpailu starttasi sateisessa säässä ja ensimmäisellä erikoiskokeella vettä tulikin runsaasti. Tämä ei ajosuoritukseen kuitenkaan vaikuttanut ja EK 1:ltä taskussa oli luokan kolmas sija. Toiselle erikoiskokeellelähdettäessä sade oli tauonnut ja keli alkoi selkiytyä. 

EK 2 oli isoa ja vaihtelevaa tietä, sieltä napsahti luokan viides sija. Kahden erikoiskokeen jälkeen eroa kärkeen oli 20,2 sekuntia ja sijoitus luokan kolmantena.

Viimeinen erikoiskoe ennen huoltoa oli luonteeltaan samanlaista kuin kaksi ensimmäistä. Ajorytmi alkoi löytyä ja tuloksena luokan toiseksi nopein aika, 3,3 sekuntia pohjista. Tauolle tultaessa oli sijoitus luokan toinen ja eroa kärkeen 17,1 sekuntia.

Harmittavasti kilpailu päättyi erikoiskokeelle numero neljä, kun Suzukin vetoakseli katkesi lähdössä. Tähän asti kilpailu oli sujunut hyvin ja menohaluja olisi ollut haastaa kärki tosissaan.

Teksti: Joonas Välilä

Tuomas Välilä Teijo Talot

”Kun kaikki vielä oli hyvin….” Kuva: Simo Päivärinta

Jässäri-päivä Saukkolassa 15.5. PERUTTU !!!!

Saukkolan EK on sateiden johdosta siinä kunnossa, että sunnuntaille aiottu TerUA:n jässäri-päivä joudutiin peruuttamaan 🙁 Uusi kisapäivä pyritään järjestämään mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman pian. 

Valitettavaahan tämä on, mutta tuolle sateenjumalatar ”Esterille” ei edes Saukkolan mukava porukkakaan mahda mitään ….

VMan-P132107

Petri Sorri Hyvinkään Autocrossissa….

TerUA:ta edusti Hyvinkäällä Petri Sorri, tässä Peten omaa kertomaa viikonlopun kisasta:
”Lahjattomat harjoittelee,niinhän se vanha sanonta menee. Olisihan sitä pitänyt tehdä,  mutta taas jäi väliin. Ennen riitti, että pelit nippuun ja paikalle, jotain tulostakin tuli. Nyt vaan on huomannut, että autokrossi on rankasti muuttunut niistä ajoista, kun aloitin. Autot ovat kehittyneet huimasti, kuskit treenaavat enemmän, nuoria kovia on tullut mukaan.

Vw:kin koki kanssa paljon muutoksia: uusi vaihteisto, moottori, takapään geometria ja paljon muita pikkujuttuja. Jotenkin sitä vaan kaikki jäi taas viime tippaan, vaikka koko talvi olisi aikaa ollut. Helatorstaina oli moottorin säätö, pyöränkulmat ja muuta pientä säädeltiin vielä perjantaina. Radalle sentään ehti ajoissa.

Vapaissa harjoituksissa kauan odotettu ensi testi. Auto tuntuikin heti tosi hyvältä. Takapään pito löydetty ja kulkua kivasti tullut lisää. Vaan eipä sitä iloa kestänyt kuin vajaa pari kierrosta. Konehuoneesta alkoi kuulua outoja ääniä. Naama ”ohukaisen ilmeellä” köröttelin varikolle.Hetki  teamin kanssa tuumailtiin, auto kärrylle ja moottorin vaihtoon. (suuri kiitos Jari, Tuoppi, Mikko+muut)

Lauantaiaamuna ajeltiin lämppärit ja suureksi yllätykseksi kaikki toimikin. Ei muuta kuin ekaan erään. Reaktiot sentään vielä tallella, lähtö ihan ok. Ilo vaan oli lyhyehkö, kanssakilpailija kokeili takakulman kestoa lähtösuoran päässä. Eipä sellaisen ”tynnyrin pesusession” jälkeen mitään hyvää aikaa saatu, erän sijoitus 24. 

Toka erä. Ihan kohtalainen lähtö, hyvin muitten mukana. Eipä sitä iloa pitkään riittänyt, edellä ajavan ajokki riistäytyi kuskin hallinnasta ja pikku kolari. Kimposin radalta ulos pompottelemaan hetkeksi offroadia, ei kello siitäkään tykännyt. Sijoitus 25.

Kolmanteen erään taas intoa täynnä kuin ilmapallo. Lähtö taas onnistui, mutta kaiketi jotain kiukkua jäänyt aikasemmista eristä, kun kaasun runttasin jumiin. Kimeän ”V***U”-huudon varmaan saattoi kuulla kuplan hytistä katsomoon…

Kaikesta huolimatta ihan mukava viikonloppu, vaikka tuuria ei ollutkaan, onhan auton kehitys mennyt roimasti eteenpäin. Nyt on tilattu lasikuituosia pienen veneen verran, hajonnut moottori purettu, peltiseppääkin jo odotellaan. 28.05 Kouvolassa seuraava kisa, jos vaikka olisi tekniset ongelmat ratkaistu eikä haittaisi, jos pikkuisen onneakin matkassa olisi.”

Petri Sorri

DSC_4905

Vielä kulki…. Kuva:Helge Sorri

DSC_4965

Lähtökiihdytys Kuva: Helge Sorri

 

Muistutus: Kartingin tutustumispäivä Lavinnossa…

TerUA:n kartingiin tutustumispäivää pidetään torstaina 5.5 klo 12-15 .Lavinnon radalla . Tapahtuma viedään läpi viimevuotisella kuviolla, eli lasten autoja vapaakytkin mallit 2 kpl Kadet 60 (6-vuotiaista ylöspäin) ja KF6 n.10-vuotialle. Myös Raket 120 aikuisharrastajaluokan auton ajomahdollisuus meille hiukan isommille. Tervetuloa koko perheen voimin paikalle Lavinnon Kartingradalle!!!! Ja se osoitehan on Puujaantie 775, Hausjärvi.P1030146

Terualaiset Tsekinmaalla…

25. Historic Vltava Rallye 2016 ajettiin 29-30.4 ja mukana seurastamme olivat Ari-Kirvesmäki kartturinaan Jukka Jämsen luokassa 4 Toyota Corollalla. Samoin mukana oli myös Petri Söyring-Jani Laine Opel Kadetilla.

Petrin Opel ei tykännyt Tsekin ilmastosta, seuraus oli pakoventtiilin katkeaminen jo 10 km ajon jälkeen. Siinä ei auttanut edes huoltomiehinä olleiden Anssi Laurellin ja Samuli Söyringin avut, vaan keskeytys heti alkuun 🙁

Huomattavasti paremmin sen sijaan sujui Ari Kirvesmäen ajo. Lopputuloksena hieno luokkavoitto ja yleiskilpailunkin 5. sija!! Onnittelut hienosta suorituksesta.

Kirvesmäki Ari

Pyttyjä riitti kotiintuotavaksi 🙂 Kuva: Jani Laine

Kirvesmäki Ari2

Renkaita säästellen 🙂 Kuva: Samuli Söyring