1000 Lakes raportti

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Eli lyhyt raportti meidän (Jarno&Sami) Jyskälän reissusta. Jatkoimme Ruotasen ja Koskivirran edellisenä viikonloppuna kartoittamaa tietä ja olimme ansiokkaasti luokkamme viimeisiä, mutta maaliin kuitenkin päästiin. Tämän loistokkaan tuloksen syntymistä edesauttoi se, että auto toimi aina puolet ek:sta normaalisti, ja loppuosalla sitten oudot polttoaineen saantiongelmat tyssäsi vauhdin köröttelyksi. Tämän lisäksi annoimme reilut kolme minuuttia tasoitusta kolmos ek:lla, kun kosla päätti sammua sähkönsyötön loputtua. Siinä tilannetta ihmetellessä ja jo uudelleen vauhtiin päästyäkin tuli käytyä läpi koko suomalainen sivistyssana varasto. Useampaankin kertaan…
Kaikenlaista ohjelmaa siis riitti, mutta kaiken kaikkiaan päivä oli hieno. Ja kuten kaikkiin autokilpailuihin kuuluu, niin ilman munakuppia ei täältäkään pois tultu, kartturin lahjoitettua sentään hengissä maaliin päättyneen kisan kunniaksi kuskille aiheeseen liittyvän kahvimukin.
Josko sitä syksymmällä kävisi jossakin yrittämässä uudelleen paremmalla menestyksellä.
Liitteenä on muutama kuva kisasta. Ajokuva, hämmästelyä konepellin alla, kun vehkeet ei toimi ja kupin luovutusta.
T: Jarno

Välillä vauhdissakin....

"mikäs siellä nyt taas....????"

Tulihan se pytty sittenkin 🙂