Ihan pikkuista vaille mitsku…

Itkonen Racingilla oli tipalla, Petrin kertomana:

”Rallin SM-sarjan viimeinen osakilpailu Pirelli-ralli saatiin ajettua Tampereen alueella. Haastavilla erikoiskokeilla nähtiin paljon dramatiikkaa, kun lukuisia ulosajoja sattui erityisesti SM3 ja SM4 luokissa.

Perjantai-päivästä tuli pitkä, kun nuotitus alkoi jo klo 06:00 ja kaksi erikoiskoetta ajettiin vielä samana iltana. Meidän kilpailumme alkoi ihan lupaavasti perjantai-iltana Teivon raviradalla ajetussa yleisöpyöritykssä, jäimme pohja-ajasta 1,2s. EK2:na ajettiin aina haastava Pengonpohja ja siellä ajosta ei tullut yhtään mitään. Ajamattomuus pimeässä näkyi, luottoa ajoon ei löytynyt ja aikakin oli sitten sen mukainen. Jäimme pohjista 37,8 s. Sijoituksemme oli yötauolle tullessa vasta 9.

Lauantaina edessä oli kuitenkin pitkä päivä ja erikoiskoekilometrejä oli jäljellä vielä n. 100. Lauantaipäivä alkoi legendaarisella Savon ek:lla. Aamun avaus sujui hieman liian varovaisesti ja eroa kärkeen tuli liikaa. Kilpailun edetessä ajo alkoi sujua paremmin ja sijoituksemme oli luokassa 6. tullessamme päivähuoltoon. Kilpailun loppulenkillä tahti jatkui samanlaisena. Mitä pidemmälle kilpailu eteni, ero luokan kärkeen kaventui verrattuna sek./ek-km. Ajollisesti viimeinen ek sujui parhaiten. Tässä vaiheessa täytyy nostaa hattua luokan kärkikuljettajille, heidän vauhtinsa oli todella kovaa kauden päätöskilpailussa, mutta riskitason nosto näkyi myös lukuisina ulosajoina. Sijoituksemme oli maalissa luokan 6., mutta todella hyvän vauhdin löytänyt Jaro Kinnunen hylättiin jälkikatsastuksen jälkeen. Autossa oli ollut pieni tekninen lapsus, joka aiheutti hylkäyksen. Tämän johdosta sijoituksemme nousi pykälän ja olimme 5.

Sijoitus oli ihan hyvä, mutta vauhdillisesti jäi parannettavaa. ”Kotiläksyt” täytyisi tehdä vähän paremmin kilpailuiden välissä eli käydä harjoittelemassa niin nuotin tekemistä kuin myös ajamista, että tuntuma säilyy parempana.

SM4 luokan lopulliset sijoitukset sm-sarjassa
1. Jesse Turunen
2. Esa Ruotsalainen
3. Joonas Lindroos
4. Petri Itkonen
5. Mikko Heikkilä

Tässä vaiheessa täytyy esittää iso kiitos koko huoltoporukalle (erityisesti Jarkko Lindgrenille), Janne Lilqvistille ja Setpromotion/ Kalle Pinomäki. Tiimin Clio R3 on toiminut loistavasti koko kauden ja teknisiä vikoja ei ole ollut.

Iso kiitos kuuluu myös yhteistyökumppaneille, jotka ovat mahdollistaneet osallistumisen sm-sarjaan. Kuluvalla kaudella vauhdissa mukana ovat olleet:

– Maanrakennus Maamark Oy
– Kuljetusliike Veljekset Eloranta
– Uudenmaan Asfaltti Oy
– Mateko Oy/ JCB maanrakennuskoneet
– Samet Group
– vaahtoeriste.fi
– Louhintaliike Setpal Oy
– Asfalttipojat Oy
– Kirbeto Oy
– Autokorjaamo Rantakare Oy
– Kiinteistöhuolto M. Karppanen Oy
– liikennejärjestelyt.fi
– Tech-Mix Oy
– SetPromotion
paitakioski.net

Nyt vedetään hetki henkeä ja aletaan suunnitella ensi kautta, että ajetaanko jotain vai mitä tehdään.”

itkonen3

Kuva: Kari Ketonen

itkonen-1 itkonen-2