Lisenssimaksujen palautus

Lisenssipalautus maksetaan TerUa:n lisenssillä vähintään neljä kilpailua kaudella 2018 ajaneille. Mikäli neljä kilpailua ei täyty, voidaan mukaan laskea myös toimitsijatehtävä esim. TerUa:n järjestämällä EK:lla. Eli esim. kolme kilpailua ja toimiminen EK:n sulussa.
Hakemus lähetetään osoitteeseen jarno.kaapa@terua.fi 27.12.2018 mennessä ja siitä täytyy ilmetä:
Nimi
Lisenssitaso (kansallinen/ kv)
Ajetut kilpailut ja niiden tulokset (esim. ote kitistä), sekä mahdollisten toimitsijatehtävien ajankohta.
Tilinumero

Heijastinkampanja

Totesin tässä, että edes keskellä päivää ei näillä keleillä näe jalankulkijoita, kun he tummissa vaatteissaan liikkuvat ja vaikka kuinka oikein suojateitä ja tien reunoja pitkin, niin jotain on tehtävä.

Rohkaistuin ruinaamaan heijastimia myyviltä liikkeiltä lahjoituksena jaettavaksi edes noille pienimmille koululaisille ”halpoja henkivakuutuksia”. Motonet Hämeenlinna tartui heti haasteeseen ja lahjoitti 100kpl jaettavaksi Tervakosken Ala-asteen koululaisille. Ensi viikolla tiistai-aamuna klo 8:45 olemme noita jakamassa porukalle ekaluokkalaisille koulun Seuratalon pisteessä 😀  Jakamassa on ainakin Hanski-tonttu ja Kaisu-tonttu 🙂 🙂

Syyskokouksen valintoja.

Syyskokousta ja siihen yhdistettyä saunailtaa vietettiin Janakkalan Ladun majalla 24.11, Uusi hallitus saatiin helposti valittua, sillä paikalle oli ilmaantunut jopa noin 20 osallistujaa ! 

Uusi hallitus on seuraava:

Puh.joht. Jan Lönegren ja muut hallituksen jäsenet Petri Koskela, Jarno Kääpä, Heikki Aaltonen, Jorma Suoranta, Matias Weck ja Marko Paasonen. Varajäsenet Noora Saarinen, Timo Kekki ja Pasi Ruotanen. Toiminnantarkastajat Hannu Lehto ja Ilkka Sinivuori.

Kokouksen oheisohjelmana oli ruokailun ja saunomisen lisäksi myös RC-autokilpailu nuorille ja tietokilpailu aikuisille 😀

Nuortenluokassa RC-autoissa  3 parasta Leevi, Niko. Roope 
Ja Nooran laatiman tietokilpailun  4 ” viisainta”….Jarmo, Petri, Matias ja Pasi

Nuorissa on tulevaisuus 😀

Muistutus syyskokouksesta ja siihen ilmottautumisesta !

Kai porukka tajuaa, että osallistuminen syyskokoukseen ja siellä tehtäviin valintoihin, on tulevaisuuden kannalta elintärkeää??? Siispä ilmottautumisia nopsaan Jarnolle jarno.kaapa@terua.fi tai puh. 0405785611.

Myös uuden tiedottajan tarve on esillä, itseltäni on tuo inspiratio kadonnut…. onhan mulla toki ikääkin jo sen verran, että tuoreempaa tuulta tarvitaan.

Kaikki mukaan Janakkalan Ladun majalle 24.11.2018 klo 16 alkaen.

On ruokaa, on juomaa, on saunaa, mutta on myös asiaa!!!

Syyskokous ja saunailta 24.11.2018

 

 

 

Janakkalan Ladun majalla pidämme TerUA:n vuoden 2018 päättäjäiset syyskokouksen, hyvän ruoan ja saunomisen merkeissä 24.11.2018 klo 16.00 alkaen. Kunhan tuo kokouspuoli on hoidettu, jatketaan iltaa syöden, juoden ja saunoen sekä pitämällä muutama kilpailukin. Tällä kertaa ajelemme autoilla, joita saa kuljettaa pikkuisen saunajuomiakin juoneena, sillä EuroRC:n radio-ohjattavia on käytössämme 😀 Lisäksi jonkin asteista tietämyskisaakin on ohjelmassa. 

Siispä KAIKKI mukaan pitämään hauskaa ja valmistelemaan uutta parempaa toimintavuotta 2019!!!

Niin ja Jarno haluaisi noita etukäteisilmoituksia osallistumisesta, jotta tietää ”lisätä soppaan vettä” lukumäärän perusteella 😀 Jarnon puh.no on 040 5785611 ja s-posti jarno.kaapa@terua.fi

 

Tervakosken Urheiluautoilijat ry.

Syyskokous 2018                                

Esityslista

 Aika:          24.11.2018 klo 16.00

Paikka:      Janakkalan ladun maja, Hausjärventie 1162 14200 Turenki

1.Kokouksen avaus 

2.Todetaan läsnäolijat ja äänioikeudet 

3.Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 

4.Esityslistan hyväksyminen 

5.Valitaan kokoukselle

  A.Puheenjohtaja

  B.Sihteeri

  C.Pöytäkirjan tarkastat

  D.Ääntenlaskijat                

6.Vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2019

7.Valitaan hallitus vuodelle 2019

  A.Puheenjohtaja

  B.Hallituksen 6 varsinaista jäsentä

  C.Hallituksen 3 varajäsentä

8.Valitaan toiminnantarkastajat ja varatarkastajat vuodelle 2019                     

9.Päätetään liittymis- ja jäsenmaksut vuodelle 2019

10.Päätetään kunniajäsenten kutsumisesta ja ainaisjäsenten hyväksymisestä

11.Ilmoitusasiat 

12.Muut asiat

13.Kokouksen päättäminen

Petri Ojasen muistolle….

Maanantaina 29.10.2018 saimme yllättävän suruviestin. Petri oli menehtynyt tapaturmaisesti. Tieto tuli shokkina meille kaikille terualaisille, jotka hänet tunsimme.

Suuri määrä hänen kollegoitaan niin politiikan kuin harrastustenkin puolelta ovat kertoneet Petrin monipuolisesta persoonasta, mainiten mm. hänen olleen aina oman tiensä kulkija. Sitä Petri todellakin oli, mutta teiden kulkemisen lisäksi hänet voi nimetä myös omien polkujensa kulkijaksi, sillä metsätiet ja polut ja miksei myös erilaiset maatalojen pihapiirit tulivat Petrille tutuiksi hänen tehdessään noita autosuunnistuskilpailuja Tervakosken Urheiluautoilijoiden riveissä. Petri kehitti myös oman tuloslaskentaohjelman noiden kilpailujen helpottamiseksi. Jäsentiedotteiden tekijänä hän myös ansiokkaasti toimi pitkään ja ehtipä hän myös olla seuran puheenjohtajanakin 1990-luvun alussa.

Petri ei liikkunut noita omia polkujaan pelkästään moottorikäyttöisillä laitteilla, vaan hän osallistui myös useana vuotena Jukolan Viestiin ja muihin jalkaisin tapahtuneisiin suunnistuskilpailuihin. Hänen luontoliikuntansa ja -ystävällisyytensä ulottui myös hyötyliikuntana jokavuotisiin marjojen- ja sienienpoimimisiin.

Petriä voi kuvailla myös seuraavalla määritteellä: Petri oli PUURTAJA. Hän ei jättänyt asioita kesken eikä toisten hoidettavaksi. Minkä hän lupasi, sen hän myös teki. Petrillä riitti aikaa sosiaaliseen kanssakäymiseen niin nuorille kuin iäkkäillekin jo aivan nuoresta lähtien. Hän esimerkiksi aivan oma-aloitteisesti jo kouluaikoinaan kävi usein koulupäivän jälkeen pelailemassa korttia minun vanhan äitini luona ihan vaan ilahduttaakseen yksinäistä ihmistä.

Tervakosken Urheiluautoilijat r.y. kunnioittaa Petri Ojasen muistoa ja ottaa osaa omaisten suureen suruun.

HL

 

Puheenjohtaja Jan Lönegren Janakkalan Sanomissa:

”Opimme tuntemaan Petrin seuramme toiminnassa jo 90-luvulla, jolloin hän toimi seuramme Tervakosken Urheiluautoilijat ry:n puheenjohtajana useampana vuotena. Aktiivisena autosuunnistuksen harrastajana hän kilpaili ja järjesti kilpailuita seuramme nimissä ja yhteistyössä ainakin Turengin Autourheilukerho ry:n kanssa. Aktiivisia toimintavuosia yhdessä oli monia ja hänen toimistaan sekä tekemisistään on jäänyt pelkästään hyviä muistoja. Aina kun seuran asioissa jotakin tarvittiin, oli Petri heti valmis auttamaan vaikka omiakin työkiireitä tuntui olevan paljon. Jäämme kovasti kaipaamaan tätä kovaa autourheilumiestä ja haluamme välittää erittäin suuret osanottomme omaisten suruun.”

 

Urjalan Historic Ralli 13.10.2018

Taas oli terualaisia mittauttamassa vauhtikykyjään rallipoluilla. Kauden viimeisessä Historic-sarjan osakilpailussa Urjalassa seuraamme edustivat Mersullaan lk17:ssa ajava pari Ilkka Koskela-Katja Salmijärvi voittaen luokkansa ja ollen hissen yleiskilpailussa 11.

Oheisluokissa Juuso Jorvala kartturinaan RiiUA:n Pasi Törmä otti Starletillaan luokan 29 voiton ja oli samalla Yleisen ja junioreiden yleiskisan 6. Juusohan sai vasta tällä viikolla ajokortin, joten saavutus nousee vielä arvostetummaksi sen johdosta.

Luokassa 28 Marko Paasonen teki avajaiskilpailun Mari Nousiaisen (RADALLE UA) kanssa juuri valmistuneella Volvollaan. Oman luokan 2. ja yleiskilpailun 3. oli hieno saavutus pitkän tauon jälkeen.

BMW:llä kurvaileva Hannu Laurila kartturinaan LahUA:n Mika Leino olivat luokan 30 5. ja yleiskilpailussa 11.

Varsin hienosti siis meni edustajillamme, ONNEA !!!

Kuvat : Marko Kyöstilä

Koskela-Salmijärvi

Jorvala-Törmä

Paasonen-Nousiainen

Laurila-Leino

Nyt allakat esiin….

TerUA:n syyskokous pidetään lauantaina 24.11 Janakkalan Ladun majalla. Samassa yhteydessä vietetään hieman myös pikkujouluja saunomisen, ruokailun ja yhdessäolon merkeissä.

Varsinainen kokouskutsu ja lisäinfot tulee sitten myöhemmin, kun kellonajat ym. asiat tarkistuvat

Tällaista etukäteisinfoa lähetti Jarno sihteerin ominaisuudessa ja mikäli edelliskerrasta jotain muistan, niin hauskaa meillä oli 😀

Time Attack Ahvenisto 06.10 2018

Kävimme tutustumassa hiukan erilaisella formaatilla toteutettuun ratakilpailuun, mihin olemme tottuneet HRF Locost sarjassa.

Kilpailun kulku on 2x15min aika-ajoja, jonka perusteella määräytyi pääsy kilpailun ratkaisevaan Super Lap ratakierrokseen eli käytännössä se yksi kierros määrää lopputuloksen.

Aika-ajoissa vallinneet olosuhteet (märkä/kostea rata) ei suosineet meitä. Kevyt auto ja käyttämämme Yokohama semislicks rengas ei ollut ihan se ihanneyhdistelmä.

Pääsimme Super Lap kierrokselle viimeisenä mukaan n.10s nopeinta vauhtia ajanutta heikommalla ajalla.

Tällä kertaa luontoäiti päätti olla puolellamme ja siirsi pilviä päästäen auringon kuivattamaan rataa. Kierros kelloa vastaan onnistui varsin hyvin, jäimme luokkapohjista 0,6s ja olimme 2. luokassa ModifiedComp

Kausi 2018 oli tässä, valmistautuminen kauteen 2019 on alkanut…

Koskelat #742

Tuloksia

Hinuri