SEPPO LAINE 1946-2019

TerUA:n perustajajäsen Seppo Laine poistui joukostamme sairauksien murtamana lauantaina 9.3.2019. Me kaikki muistamme Sepon erittäin innokkaana ja vakaumuksellisena kaikessa, mihin hän ryhtyikään. Oma muistoni hänestä alkoi jo varsin nuorena, kun naapurikylän Ryttylän kaveri tuli Tervakoskelle tehtaalle töihin. Siitä sitten alkoikin aika pitkä tuttavuus ja ystävyys hänen kanssaan.

Jo Tervakosken Moottorikerhon aikoina Alasjärven jääradalla Seppo oli mukana kaikissa mahdollisissa hommissa, mitä autourheilun erilaisiin variaatioihin kuului. Kun jossain vaiheessa tuo TeMK keskittyi vain kaksipyöräisiin, hajaannuimme me nelipyöräisillä ajavat lähiseutujen seuroihin harrastamaan rakastamiamme lajeja, rallia, jokkista ja ST-ajoja. Aikamme noissa naapuriseuroja edustavina tuota harrastimme (Seppo TAUK:ssa, itse RiiUA:ssa) ja tuloksiakin tuli, mutta jossakin vaiheessa aloimme yhdessä Sepon kanssa rakennella ilmaan ajatusta porukan kokoamisesta jälleen yhden lipun alle ja alkoi puuhaaminen uuden seuran perustamisesta Tervakoskelle. Ajatuksemme sai hyvän vastaanoton ja niinpä sitten me ”maalaispojat” yhden alustavan tilaisuuden perusteella saimme valtuutuksen lähteä ”Isolle kirkolle” anomaan UA-liitolta lupaa  seuran Tervakosken Urheiluautoilija perustamiseen. Siellä istuimme liiton toimistolla lupaa tinkaamassa ja paikkakuntaa pidettiin liian pienenä. Seppo ilmaisi kantamme liiton toiminnanjohtajalle Mikko Suopangille, että ilman lupaa emme poistu. Lupa heltisi ja oma seuramme syntyi 12.1.1976

Tuon reissun tuloksena siis syntyi TerUA ja sen seuran aktiivisimpia jäseniä niin kilpailija- kuin toimitsijapuolellakin oli juuri Seppo, jonka intohimo todella oli autourheilu ja siellä varsinkin ST-kisat. Menestystä Seppo kuskina noissa autosuunnistuskisoissa saavutti monella tasolla, korkeimpana niistä PM-pronssi. Tuo Pohjoismaiden mestaruus tuli yhdessä hänen sen aikaisen kartturin NuUA:n Jarmo Salosen kanssa.

Seppo siirtyi jossain vaiheessa pois ”varmasta” työstään muovitehtaalta perustaen oman varaosaliikkeen kylällemme. Myöhemmin kyseinen TAT (Tervakosken Autotarvike) laajeni yhdessä Paalaman Jusan kumppanuuden kanssa käsittämään myös autokauppaa ja korjaamotoimintaa. Ko. liikkeen myötä Seppo toimi myös firman kautta sponsorina esim. jokamiesluokan kilpailijoillemme. TerUA:n perustamisen jälkeen koko loppu-uransa kilpailupuolella hän edusti omaa seuraamme, vaikka olikin muuttanut Järvenpäähän huoltoasemaa isännöimään.

Seppo jaksoi aina ajella tuolta kymmenien kilometrien päästä Tervakoskelle ja myös muualle TerUA:n järjestämiin tapahtumiin ja EK- ja muihin toimitsijatehtäviin ollen aina varsin hyvin perillä kyseisen tapahtuman hengestä.

Seppoa ja hänen persoonaansa ystävänä, kanssakilpailijana, TerUA:n entisenä pj:nä ja kunniajäsenenä muistellen ja KUNNIOITTAEN….

Hannu Lehto

Heijastinkampanja

Totesin tässä, että edes keskellä päivää ei näillä keleillä näe jalankulkijoita, kun he tummissa vaatteissaan liikkuvat ja vaikka kuinka oikein suojateitä ja tien reunoja pitkin, niin jotain on tehtävä.

Rohkaistuin ruinaamaan heijastimia myyviltä liikkeiltä lahjoituksena jaettavaksi edes noille pienimmille koululaisille ”halpoja henkivakuutuksia”. Motonet Hämeenlinna tartui heti haasteeseen ja lahjoitti 100kpl jaettavaksi Tervakosken Ala-asteen koululaisille. Ensi viikolla tiistai-aamuna klo 8:45 olemme noita jakamassa porukalle ekaluokkalaisille koulun Seuratalon pisteessä 😀  Jakamassa on ainakin Hanski-tonttu ja Kaisu-tonttu 🙂 🙂

Puh.joh. pulinoita….

Janssun juttua

Tarvittaisiin 5 henkilöä avustamaan liikenteenohjaustehtävissä  9-10.6 yhteistyökumppanimme Horsy tallin ratsastuskilpailuihin Kellokoskella. Sieltä on ollut porukkaa avustamassa meitä rallissamme, joten vastavuoroisuusperiaatteella hommiin sinne! Ilmoittautumiset  050 5167230 tai jan.lonegren@terua.fi

 (Riku ei kai ole kisassa ratsastamassa 😀 )

Hallituksen viimeisimmässä kokouksessa alettiin miettimään seuramme seuraavaa kilpailua. Se ralli alustavasti päätettiin järjestää kevällä 2020 . Toimikuntaan tarvittaisiin eri osa-alueille vastuuhenkilöitä ja muitakin innokkaita kilpailun tekijöitä, joten viimeistään syksyllä aloitetaan valmistelut palavereiden muodossa tulevaa koitosta kohti . Ideoita ja ilmoitautumisia otetaan mielellään vastaan 050 5167230 tai jan.lonegren@terua.fi