Weck Racing tiedote…

WECk-logo

Weck Racing kiertää F-cupin kaudella 2014

Kausi 2014 tuo Weck Racingin toimintaan uutta säpinää, sillä Tervakosken UA:n Matias Weck on ilmoittautunut kaudella 2014 ajettavaa F-cupiin. Kausi on ensimmäinen Matiakselle arvosarjassa. Uusien sponsorien mukaan tuleminen on mahdollistanut sarjaan ilmoittautumisen ja kauden tarkemman suunnittelun. Tähän asti on menty kilpailu kerrallaan, mutta nyt tiimi pääsee rakentamaan tulevaa vuotta suunnitelmallisesti, ensimmäistä kertaa.

Kaikkia yksityiskohtia ei tulevasta kaudesta ole vielä lopullisesti päätetty. Nimittäin päätös toisen kuljettajan paikasta tehdään kauden edetessä. Onkin todennäköistä, että kartturi vaihtuu kauden edetessä jopa useampaan kertaan. Tämä on kokeilu johon päädyttiin muun muassa siksi, että tiimin kakkoskuski viettää pitkän talviloman etelän lämmössä sarjan talvikauden viimeisen osakilpailun aikana.

Kauden avauskilpailu ajetaan 18.1. Riihimäellä. Talvikausi meneekin kokonaan vanhalla kalustolla. Eli vanha sotaratsu Kostaja kuopinee toivottavasti lumisia rallipolkuja. Tuleva kausi tulee olemaan kiireinen myös tallin puolella, sillä tavoitteena on saada uusi kalusto testattavaksi kesäkaudelle. Jos suunnitelmat toteutuvat, niin viimeisiin kisoihin saadaan tuntuva vauhdin lisäys uuden kaluston muodossa.

F-cupin osakilpailut ajetaan 18.1. Riihimäellä, 8.2. Kangasniemellä, 1.3. Valkealassa, 7.6. Raisiossa, 23.8. Haminassa ja 20.9. Heinolassa. Nähdään !!!!

Weck Racing toivoittaa myös kaikille Hyvää Joulua ja Vauhdikasta Vuotta 2014