Paavilainen – Kääpä luokkavoittoon….

TerUA:n pari Sami Paavilainen – Jarno Kääpä osallistuivat menestyksekkäästi kauden ensimmäiseen Historic-sarjan kilpailuun Lammilla. Kyseessä oli Lammin Ikkunat ja Ovet Ralli.
Tässä Samin ja Jarnon kokemukset kisasta:
”Jännitystä oli ilmassa ennen Lammi-rallia, olihan viime kisasta eli 2016 Black Rocketista jo aikaa. Lähtöluetteloa tutkiessa mukana näkyi olevan luokan mittatikku Jari Ohrankämmen, jonka Warren tahtiin on ajettava jos palkinnoille mielii.

Numerolla 2 starttasimme Ek1:lle, jolla pätkän puolivälissä saimme kiinni edellä ajavan kasipuolikkaan Fiatin. Ohitushalukkuudesta ilmoittelimme  varmaan parin kilometrin verran torvea soitellen, kunnes lopulta saimme Impin mentävän tilan ohitukseen. Tästä perässäajosta huolimatta tuloksena yllättäen 1 sekunnin luokkapohjat Ohrankämmeen. 

Ek2 sopi Impille ja kuskeille, tuloksena  3 sekunnin pohjat. 

Ek3 :n ison tien arvelimme sopivan paremmin Jarin Warrelle, joten alun pienemmällä osuudella täytyisi koittaa rutistaa tosissaan. Avus on tienä ”puolituttu”, mutta siltä alkuosalta se yllärivasen sittenkin löytyi, aika syvällä roikuttiin, mutta onneksi pieni lumipenkka piti riitävästi. Tämän jälkeen  loppupätkän ajan huolestumista aiheutti voimakas, kenties vetarivauriosta kielivä jurnuttava ääni. Onneksi  huoltotauko oli seuraavana ja ”vika” saatin kuntoon  huollon poistaessa puskuriin juuttuneen, maahan raapivan ja koriin resonoivan muovisen aurauskepakon.
Lopputuloksena kolmosella takkiin tuli 14 sekuntia, ja huollosta lähdettiin n. 9 sekuntia Ohrankämmenen takana. 

Ek 4 meni mielestäni hyvin ja maalissa totesin Jarnolle että nyt harmittaa jos hävittiin, kun mielestäni ajovirheitäkään ei tullut. Lopputulos 0,2 sekunnin pohjat ja edelleen 9 sekuntia takana.
Viimeinen ja pitkä Ek 5 olikin sitten Impin tietä, pientä koko ajan taipuilevaa kapeata ränniä. Mielettömän hieno tie, jota oli nautinto ajella. Ohrankämmen taipui sekunnin kilometrillä, eli 23 sekunnin pohjat ja luokkavoitto 14 sekunnilla.  Tällä Ek5:llä yleiskilpailussa pikkuluokan autolla sijoitus 28.  Kyllä oli jännä kisa!

Jälkikatsastuksessa tarkastettiin vielä pakosarja, sytytysjärjestelmä, tukivarret eikä tasauspyörästön lukkoakaan löytynyt.  Auto todettiin näinollen sääntöjen mukaiseksi.

 Huollossa autosta huolehtivat Timo Saaristo, Harri Vanhala, Hannu Kivistö ja koko porukan ruokahuollossa  Laura Kääpä. Suuret kiitokset kaikille rallin järjestäjät mukaanlukien.”
Teksti: Sami Paavilainen 

Pysyykö???? Kuva: Mikko Tukia

Pysyy se 🙂 Kuva: Mikko Tukia

 

Huh, pysyi se 🙂 Kuva: Mikko Tukia

Tässä se hermostuneisuutta aiheuttanut ”vetoakselivika” Kuva: Sami Paavilainen

Huoltoparkki Kuva: Sami Paavilainen