Perinteikäs Hankiralli ajettiin ilman isompia hankia….

Hankiralli on joutunut sääolosuhteiden johdosta peruuttamaan kisan useana vuotena, joskus ihan viime hetkilläkin, mutta nyt se ajeltiin taas tänä vuonna Itäisellä Uudellamaalla. Ei ollut nytkään mitkään ”hanget korkeat nietokset”, mutta onneksi sentään aiemmat pakkaskelit mahdollistivat kisan ajamisen. Hiekka oli kylläkin aika vahvasti näkyvillä loppupään kilpailijoilla. Kokonaispituutta reitillä on 191 km, erikoiskokeita 7, joiden pituus yhteensä vajaa 60 km. Kilpailijoitakin oli ilmaantunut varsin mukavasti eli lähtöön oikeutettuja oli 173 paria.

Terualaisista suurimmalla numerolla ajeli Itkosen Petri, jonka analyysi tiestöstä kysyessäni oli seuraava: ”Kyllähän ne loppupäässä ajaneille jo aika hiekkaisia olivat. Oli aika hankala ajaa, kun soralla renkaat menivät aika huonoksi ja sitten taas oli osuuksia, joissa löytyi kunnon jäätä. Sai siinä huonoilla renkailla olla tarkkana. Meillä meni 4 vetopyörää ihan pas…ksi.”

Tässä Petrin täydellisempi kuvaus heidän rallistaan: 

”Perinteinen Hankiralli ajettiin 4.3.2017 Porvoon suunnalla. Kilpailu oli historic rally trophyn osakilpailu, mutta lisäluokilla oli mahdollisuus ajaa nuotista. Nuotitus suoritettiin edellisenä päivänä. Kilpailussa ajettiin hienoja teitä, valitettavasti kelit eivät suosineet järjestäjää ja edellisen viikon vesisateet olivat pehmentäneet tiestöä. Kuitenkin vain ainoastaan ek4:sta jouduttiin lyhentämään 4km. Kilpailussa ajettiin 7 ek:ta, joiden yhteispituus oli n. 55 ek-km.

Kilpailu sujui osaltamme ihan kohtuullisesti. Ajosta kuitenkin huomasi, että edellisestä rallista oli jo kulunut 1,5 kk ja ajo oli ”tahmeaa”. Luokassamme ajaneet SM3 luokan kärkipään miehet menivät kovaa ja kävivät keskenään tiukkaa sekuntitaistelua ja jäimme tasaisesti heille. Eroa maalissa luokan voittaneeseen Henrik Pietariseen tuli lopulta 1,22 ja sijoitus oli luokan 5. Tiestö kesti paremmin kuin nuotituksen aikana arvelimme, tietysti soraa oli jonkin verran esillä isolla numerolla ajettaessa, mutta kaiken kaikkiaan mukava rallipäivä. Saimme vielä palkintojenjaosta pienet pytytkin kotiin viemiseksi. Meitä meinasi hieman naurattaa palkintojenjaossa, kun kuuluttaja kertoi tässä meidän luokassa ajavan tulevaisuuden nuortenlupausten ja samalla hän pyysi meidät noutamaan pytyt. Petri kysyikin, että saako tämän kirjallisena, kun meillä alkaa kohta jo täyttyä senioreiden ikävaatimukset  

Tämä oli osaltamme tämän talven viimeinen kilpailu. Nyt edessä on pari kk:n rospuuttotauko. Tarkoitus olisi vähän huoltaa kalustoa ja tehdä pari pientä parannusta siihen samalla. Katsotaan mitä kisoja kesällä ajamme, mutta varmasti jossain rallin sm:n osakilpailussa olemme viivalla” 

Kuvat: Marko Kyöstilä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tervakosken Urheiluautoilijoita oli edustamassa 5:ssä eri autokunnassa yht. 8 henkilöä ja totutusti menestystä jälleen tuli ja mikä parasta, keskeyttäneiden joukkoon ei kukaan terualaisista joutunut !!! Luokkavoittoihin ylsivät Janne Lindberg lk12:ssa ja Ilkka Koskela lk16:ssa.

Tulokset: 

Historic-luokka:

Yk sij. 3. lk 12 sij. 1 Janne Lindberg-Harri Ruokonen Vw Golf 16    aika 33:11,0

yk sij 27 lk 21 sij. 4 Petri Söyring-Matti Haanpää OriUA Opel Kadett GTE aika 36:00,6

yk sij 29 kl 16 sij. 1 Ilkka Koskela-Jussi Kosonen Opel Manta 2.0 E aika 36:05,6

Nuotti-luokat:

yk sij. 8 lk 27 sij. 4 Juha Salminen LopUA-Mikko Laakso Subaru Impreza STi aika 32:04,4

yk sij. 10 lk 28 sij. 5 Petri Itkonen-Janno Older Renault Clio R3 aika 32:22,7

 

Aluemestaruuskisojen aikataulut…

ETELÄ-SUOMI – ALUEMESTARUUSKILPAILUT

Autoslalom:

AL-Hki Autoslalom 4.6. (kerrasta poikki), järjestäjänä AL Helsingin osasto

AS:

11.2.Talvieksytys (kerrasta poikki), järjestäjänä RiiUA

Drifting:

Palkitaan alueen parhaat SM-sarjasta

Eco Run:

14.10 Vesijärven Auto Reality EcoRun (kerrasta poikki), järjestäjänä AL Lahden seudun osasto

Endurance:

Palkitaan alueen paras joukkue sarjasta

JM:

Kolmen osakilpailun sarja, kaksi parasta suoritusta lasketaan loppupisteisiin.
Luokat: Yleinen, EVK, Naiset ja Nuoret
Pisteet 11, 9,  8, 7,  jne
Osakilpailut:   

21.5. Wallius – JM (THU-Team)

2.9. Raasepori – JM (E-TMK/UA)
7.10. V. Haus – JM ( HausUA)

Karting:

Avoin, (Keimolan FFK ?)

SM-luokat, SM lopputulosten perusteella, (Raket-luokka palkitaan SM:n perusteella)

Pienosautoilu:

4.3 Hyvinkää, luokat Euromini, Eurolight ja TS-24

Ralli:

28.10 Maxell Ralli, järjestäjänä EMSC.

Luokat: Yleinen, A-jun., B-jun ja Naiset

Ralli Historic:

Palkitaan HRT-sarjan lopputulosten mukaan alueen parhaat.

Rallicross:
Luokat: Supercar, SRC, Autokrossi, RX-Academy
Palkitaan SM (tai CUP) -sarjan tuloksista alueen paras

Kansallinen rallicross: Palkitaan sarjan paras luokittain

Crosskart:

Luokat: Crosskart 85cc, 125, Xtreme

Palkitaan FCC kesäsarjan perusteella luokittain paras

Rallisprint:

2.9. Vihti Rallisprint (kerrasta poikki)
Luokat: Yleinen, Juniorit, Nuoret ja Naiset

Rata:

SM- ja CUP-luokkien lopputuloksista palkitaan alueen paras

Tasanopeus:

4.11. Sipoon Syysajo (kerrasta poikki).
Luokat: Historic ja Moderni

Lisätietoja aluemestaruusasioista AM-vastaavalta: markosalomaa(ÄT)hotmail.com