Hygienia ennen kaikkea :)

Tervakoskelaisiahan olikin F-cupin talvikauden päätösosakilpailussa HYGIENIALINKKI-Rallissa mukana taas runsain joukoin. Stenbergin Santtu Lappalaisen Heikin kyydissä, Kolehmaisen Joonas Anders Anttilan matkassa. Seniori Erkki Koskivirta yhdessä aurauskaverinsa Pasi Ruotasen kanssa olivat saaneet vihdoin Nissanin poluille mukaan. Lähtöluetteloa selatessa silmiin osuu A-junnuissa Paasosen Make Bemarilla, Jarkko Järvinen Hoppanian Timpan kanssa Starletilla. B-junnuja mukaan oli ilmoittautunut talvella hyvin vauhtinsa näyttänyt Keijo Pullinen Laineen Jampan kanssa, mutta vaihteeksi nyt Starletilla, koska Corollassa oli ilmennyt hieman isompia häiriöitä moottorissa 🙁 No häiriöittä ei tämäkään reissu mennyt, Jamppa kärsi keuhkoputken tulehduksesta ja pojat eivät viivalle asti edes päässet 🙁

Väisäsen Jari Lähteenmäen Mikan kanssa Onnela Racingin Bemarilla oli mukana hyvissä asemissa sarjan kannalta.

Lisäluokkaan mukaan olikin lähtenyt Nurmen Riku Lammin UA:n Laurellin Anssin Seatin kyytiin.

Hieno pakkasyö oli kovettanut tiet todella hyviksi ”järjestäjän kannalta 😉 ”, kaikkien kilpailijoiden mielestä ei, koska nyt punnittiin alustan säädöt ja komponenttien toimivuus sillä tien pinta oli todella kovaa ja piikin pureutuminen tiehen ei ollutkaan itsestäänselvyys.

Teknistä epäonnea oli tarjolla, Järvisen Starlet porsi perävälityksensä ek:lle yksi.

Ulosajoiltakaan taas ei vältytty, Paasonen pöllähti puskaan ek:lla 4 ja näin ollen kolmen pätkän jälkeen ollut hyvä kahdeksas sija hukkui kuin se keltainen sinne lumeen 😉

No Yleisen ukkelit toivat sentään seuramme kartturit maaliin, turvallisesti ainakin aikojen puolesta. Lappalainen-Stenberg yleiskilpailun luokka 14 kuudensina. Anttila-Kolehmainen yk:n 28, luokkansa 10.

Sitten senioreihin, jonkunhan se on oltava viimeinen ja miltei se nyt KRN Racingin Koskivirta-Ruotanen autokunnalle osui, ei kuitenkaan ihan, sillä toiseksi viimeisinä luokassa he maaliin selvisivät. Eli luokan 33 yleiskilpailun 38. Päivään tosin mahtui monenlaista, Ykkös ek:n lähdössä kartturin ikkunan ohjauskatkaisija vajosi kojelaudan uumeniin ja se hieman sotki ek:n starttia. Aikaa kun kerran oli lähdetty kuluttamaan, niin täytyihän sitä hieman sitten myös ek:lla 6 kuluttaa enemmän, Parin minuutin nostotalkoot hämäläismetsikössä muistuttivat lajin raakuudesta. Jokusen sijan tuo maksoi, mutta palkinto vauhtiin ei parilla tänä lauantaina ollut todellakaan mitään asiaa. Ongelmina oli ajamattomuus, hieman paremmin tuo Nissan laukkaa kuitenkin kuin lumentyöntö traktori ja toisena murheena oli alustaongelmat. Miltei rata-alusta ei soveltunut tiestöön, keli tosiaan oli sen verran vaativa, että huono alusta ei todellakaan saanut pyöriä tiehen tarttumaan. Voimaa on nyt uudessa koneessa, vielä kun se tiehen saataisiin. Kuulema hyväalustaisissa autoissakin oli ongelmia tällä kelillä, saatikka sitten meidän ”budjetti” iskareilla..

B-junnujen sarjan kärkikympin miehistö Väisänen-Lähteenmäki kurvasivat maaliin luokkansa 12 sijalla. Alkukaudenveroiseen loistoon ei Väiski nyt pystynyt, pitomurheista he kärsivät myös tien kovuuden takia ja tuumasipa vielä Jentin haastattelussa, että tais olla myös ukko ”jäässä”. Auto puretaan osiin ja katsotaan mitä sitten tehdään.  Sarjatilanteessa näyttää heillä tosi hyvältä, sarjan 5 sija on plakkarissa kesäkauteen lähdettäessä.

Lisäluokista sitten onkin mukavaa kerrottavaa, pari Laurell-Nurmi kurvasi Seatilla ylivoimaiseen puolen minuutin luokkavoittoon. Aikoja katsellessa alkuun oli tosi tiukkaa kisaa kolmen auton kesken, mutta Anssi ja Riku saivat painostettua kilpakumppaninsa virheisiin, ”suomeksi metsään” ja näin ollen oli helpompi ajaa reiluun voittoon 🙂

Jaa jaa, kello on jo noin  (23:15) ja lunta on satanut, eikun auraamaan

P Ruotanen

IMG_2245 IMG_7712 IMG_7857

Noora piipahti Keuruulla rallisprintin merkeissä…

Noora Saarinen kävi testaamassa uutta kisapiiliään Keuruun Rallisprintissä. Kaikki ei mennyt putkeen, kun ensimmäisen kierroksen Noora otti tosi rauhallisesti reittiin tutustuen, mutta kun toiselle kierrokselle piti sitten pistää vauhtia peliin, niin heti alussa hajos Starletissa takaa linkkitanko ja iskarin korvat poikki 🙁

Tuloksena oli luokan neljäs sija ja remonttia autoon…

Kuva: Fotoklubi Seppo Kantola

Kuva: Fotoklubi Seppo Kantola

Lindbergin Jannelle sopii sekä Oulun seudun tiet että kuume :)

Viikonvaihteessa ajettiin Oulun seudulla 50. Pohjola-ralli. Historic-luokkaa jo pidempään hyvin kisannut parimme Janne Lindberg-Harri Ruokonen olivat mukana kilvoittelemassa talven viimeisessä historic-kisassa.

Jannelle pukkasi juuri sopivasti kisan ajaksi tuollainen yli 38 asteen kuume ja kun kaiken lisäksi auton vaihdelaatikko temppuili taas kerran, niin Golfin kabiinissa taisi olla tarpeeksi lämmin tunnelma. Ainakin siitä päätellen lämpöjä oli sopivasti, että erikoiskokeilla kaksi ja kolme autossa oli vain 3. ja 4.vaihteet. Tauolla onneksi saivat korjattua ja loppukisa sitten tuli läpi ilman pakkia ja vitosvaihdetta. Pakkiakaan ei tarvittu, kun penkkoihin ei pysähdytty 🙂

Tiet kuitenkin tuntuivat sopivan, sillä raajarikkonakin pojat saivat pokattua jopa yleiskilpailun voiton, puhumattakaan luokkansa yli 3 minuutin voittoa. Tästä on hyvä jatkaa sitten kesäkisoissa, koska historic.sarjan johtopaikka on nyt tällä TerUA:n ”golffaaja-parilla) 🙂

Jannen sanoin: ”Uusi moottori oli aivan sairaan hyvä ja auto muutenkin oli hyvä. Mä tykkään ajaa noita nopeita metsä autoteitä. No oli sunnuntaina valtiontietäkin….. Jouheilla linjoilla keskellä tietä….,,,,,,,,,….”

TerUA onnittelee tätä loistavasti pärjäävää rallipariamme!!!

H.Lehto

Jannepohjola2

Kuva: Matias Haaraniemi

Jannepohjola1

Kuva: Matias Haaraniemi