Nuorisoapua Raisiossa….

”Tervakoskelaisapua” oli tarjolla Raision rallispecialissa 4.3.2012 nuortenluokkalaisten osalta. Lönegrenin Janssu touhuilee valmentajana mm. kilpailussa ajelleen Laura Suvannon,TUA, matkassa akk:n toimesta ja  ”harrastelija-ammattilaisena” Pasi Ruotanen on Taisko Larion, HyUa, matkassa ajo-opettaja/kartanlukijana. Lario on ajanut jokusen rallisprintin Toyota Starletilla ja haave oli myös tuolla autolla rallispecialiin osallistua, mutta nuo säännöt eivät sitä sitten sallineetkaan. No, Ruotanen meinasi ongelman ratkaista tarjoamalla Suzukiaan, mutta hetken tuumittuaan tulikin toisiin ajatuksiin, koska auton sähkötyöt olivat kesken ja testitapahtumaa ei olisi ennen kilpailua voinut suorittaa :/ Onneksi seurassamme on muitakin nuoria eteenpäin haluavia henkilöitä ja Laineen Jamppa vuokrasi ”pyttyhaavi-Clion”, jolla kilpailuun päästiin testien kautta osallistumaan.
Pari ensimmäistä erikoiskoetta sujuivatkin hyvässä palkintovauhdissa, mutta sitten autokunta kuuli puskan kutsun ja tutustuivat paikalliseen lumihankeen arviolta 3 minuutin verran. Pytyt karkasivat sitten muualle.. 🙁 Maaliin kuitenkin selvisi tässä ensimmäisessä rallissan Taisko ja matkaan tarttui arvokasta kokemusta.
Opettaja Ruotanen totesi tuosta maastovierailusta, että tätä en kyllä opettanut, mutta kyllähän aina kun yritetään palkintosijoista ajaa, riski pieniin lipsahduksiin on silloin olemassa. Onneksi Jampan auto saatiin pieniä muovinippeleitä lukuunottamatta palautetuksi entisenlaisessa kunnossa. Paljon paremmin Janssun valmennettavalla Laurallakaan ei mennyt. Ensimmäisellä ek:lla maalin stop-at jäi huomiomatta ja sen seurauksena maksimiaika erikoiskokeelle. Neljännellä ek:lla sitten auto suistui kunnolla ja kilpailu jäi kesken. Pasi pääsikin vinoilemaan Janssulle, että ettettekö te edes perusasioita muistakaan opettaa, kun kerran yksi oppilaistanne unohti stopin merkityksen? Pasin oppilas kun ne joka kerran muisti 🙂
Nyt odotellaan kovasti ensi viikonlopun Häijää-rallia, johon Nurmen Rikun kyytiin Pasi pääsee nautiskelemaan ja tietysti myös niitä jässäreitä, josko se Suitsa siellä sitten peuhaisi.
Siispä, muistakaahan tulla 11.3.2012 Saukkolaan kaikki kynnelle kykenevät, siviililuokkaa ja vähän kilpureitakin on paikalla tarjolla. Ja tosiaan kuka tahansa voi luokkaan osallistua omalla autolla tai jos ei omalla raaski, niin ottaa allekirjoitaneeseen yhteyttä niin joku laite siihen kehitetään 🙂

Teksti ja kuvat Pasi Ruotanen

 

Janssu loistaa yhtä leveästi kuin päivän aurinkokin 🙂

ValUA:n III Talviralli 3-4.3.2012

Valkealan UA:n kaksipäiväisessä Talvirallissa TerUA:ta on edustamassa yhteensä 4 kpl kisaajaa: Yleisessä luokassa Noora Saarinen istuu Anders Anttilan kartturina ja samassa luokassa Joonas kurvailee tänä viikonloppuna Starletillaan. Esa Kohtamäki-Matias Weck puolestaan esittelee senioriluokassa sinistä salamaansa Toyota FX:ää 🙂

Ensimmäisen kisapäivän jälkeen tilanne oli se, että Noora Andersin kyydissä on 6. ja valitettavasti muut ongelmat pistivät Joonaksen taas kerran heittämään pyyhkeen kehään.

Esa Kohtamäki puolestaan jatkaa hienoja suorituksiaan ollen yötauolla luokkansa toisella sijalla!

Tulossa on siis mielenkiintoinen sunnuntai…… ollaan kuulolla (kuten Pasi sanoisi 🙂 )

 

Ja niinhän siinä sitten kävi, että Esa säilytti hienosti tuon kakkospaikkansa senioriluokassaan ja Andersin kyydissä ollut Noorakin pääsi sijalle 5 yleisessä luokassa. ONNEA HEILLE!

Esan omin sanoin tuosta loppurutistuksesta:

”Yleiskilpailun kolmossijaa yritettiin kaksipäiväisen kisan sunnuntaina Senioreissa puolustaa, mutta kolmosvaihde oli eri mieltä ja sen toiminta loppui kahdelle viimeiselle pätkälle; laatikkoöljyt vielä kytkimeen, niinpä turha sudittelu jäi lopussa tekemättä. Viimeinen siirtymä oli ilman öljyä olleella laatikolla piiiiitkä, mutta maaliin päästiin aikamoisen rouskeen kera.” 

 

Hankirallin saldoa…

Tapansa mukaan seuramme hoiteli taas erittäin mallikkaasti osuutensa autourheilussa järjestäen tuon Hankirallin EK:n. Lauran Kääpä depytoinnilla EK-päällikkönä ja Jarno Kääpän ollessa EK-kakkospäällikkönä kaikki sujui hienosti. Aurinkokin hymyili meille…..

Seuramme kilpailijoillakin meni hienosti: Parhaiten menestyi Janne Lindberg-Harri Ruokonen ollen kovassa 8-luokassaan historiceissä kolmansia. Ilkka Koskela-Jussi Kosunen luokassa 7 sijoittuivat neljänsiksi. Samoin neljänneksi tuli omassa trophy-luokassa Timo Takala-Petri Kaunonen.

Seuramme kiittää kaikkia toimitsijatehtäviin osallistuneita ja myös seuraamme edustaneita kilpailijoita hienosta kisapäivästä!

Henkilökohtaisesti hiukan yllättäenkin vastuulliseen maaliautohommaan ”istutettuna” kiitän Laura/Jarno -parivaljakkoa hienosti hoidellusta pikataipaleesta. On kiva, että porukassamme on kaltaisianne… Uskon, että kaikki puhalsimme täysillä yhteen hiileen…siihen TerUA-hiileen 🙂

Hankiralli 2012 EK3:n toimitsijatehtävät 3.3.2012

Hankiralliin toimitsijoiksi lähtijät: lähtö pikikselle tapahtuu klo 07:45 Tervakosken SEO:lta ja sitä ennen jaetaan materiaalit ja eväspussit. Ole siis ajoissa paikalla 🙂

Jos et pääse tuohon alkukokoontumiseen, niin seuraava lisäkokoontumispiste on Kera-grilli tiellä nro 25.  Hyvinkääntie 1135, Ohkola

Karavaanin vetäjä on Jorma Suoranta.